»Ei, mutta katsokaas, tekö se olettekin, neiti Searight, tämähän oli mainiota.» Lääkäri esitteli hänet pikku potilaan isälle ja lisäsi: »Jos kukaan voi auttaa meitä voittamaan tässä tapauksessa, Campbell, niin on se neiti Searight.»
Lääkäri ja sairaanhoitajatar rupesivat nyt puhelemaan keskenään taudin laadusta.
»Te kai jo ennakolta tiesitte, mistä nyt on kysymys, eikö totta, neiti Searight?» kysyi lääkäri. »Tehän häntä jo hoidittekin viime talvena. Keväällä tapahtui sitten pieni käänne parempaan päin, ja tuskat vähenivät, mutta tämähän on itsessään huono merkki. Me teimme mitä voimme, Farnham ja minä. Mutta käsittelystämme ei ollut apua. Te tiedätte, kuinka sitkeäluontoisia tällaiset tapaukset ovat. Eilen teimme taas valmistavan tutkimuksen. Lanteeseen on ilmestynyt sisäisiä pukamia, ja neularuisku tapaa vain kuollutta luuta. Farnham ja minä neuvottelimme keskenämme tänä aamuna. Meidän täytyy panna kaikki toivomme leikkaukseen. Huomenna minä sen suoritan.»
Hra Campbell pidätti henkeään ja katsoi ulos akkunasta.
Lloyd kuunteli tarkkaavaisesti, nyökkäsi vain silloin tällöin ja mutisi:
»Niin, kyllä ymmärrän.»
Kohta tri Streetin mentyä Lloyd kävi toimeen. Leikkauksen oli määrä tapahtua seuraavana päivänä, ja hän aavisti, ettei unesta ollut paljon puhetta tulevana yönä. Street oli jättänyt kaikki valmistavat toimet hänen huolekseen, myöskin leikkauskojeiden desinfektioimisen. Kohta kun aamu valkeni, käyskeli Lloyd äänettömästi kuin varjo edestakaisin talossa ja pani esille kaikki leikkauksessa tarvittavat esineet, strykninipillerit, puhdistetun pumpulin, valtimonpuserrukseen käytettävän kumiletkun, sideaineet, jään ja kaikki sellaiset — sekä järjesti sairashuoneen viereisen pikku huoneen leikkaushuoneeksi.
Pieni potilas, Hattie, joka oli tuskin kymmenvuotias, tunsi Lloydin oitis. Ennenkuin pani hänet nukkumaan, istui Lloyd tuntikauden hänen luonaan ja kertoi hänelle välttämättömimmän siitä, mikä häntä pian odotti, ja hänen ystävällinen hilpeytensä ja koko myötätuntoinen olemuksensa voitti hänelle pikku tyttösen luottamuksen.
»Niin mutta — niin mutta — kuinka kipeää se oikein tulee tekemään, neiti Searight?» kysyi Hattie ja katseli häntä suurin totisin silmin.
»Pikku ystäväni, se ei tee lainkaan kipeätä; sinä vain haistelet vähän eetteriä ja sitten nukahdat heti. Kun sitten heräät, on kaikki ohitse, ja sinun on oikein hyvä olla.»