»Minä tahdon tietää asian todellisen laidan», sanoi hän ja katseli lääkäriin pienillä, karsastelevilla silmillään. Mutta Pittsillä ei ollut halua puhua paljoakaan.
»Niin, sairashan hän on, mutta miksi hänen tilansa sitten kehittyykin, niin on hänellä ruumiissaan paljon ennen ja pitkän aikaa koottua ainesta. Hän valitti päänkipua, väsymystä ja yletystä, ja te sanoitte hänellä yöllä olleen monesti verenvuotoa nenästä. Vatsa hänellä on hellä; se ei ole minun mieleeni. Mutta vielä en voi sanoa mitään varmaa. Sitä kuitenkin tunnustelen, että seuraukseksi tulee jokin arveluttavampi tauti. Käyn täällä jälleen huomenna. Mutta kuulkaahan, hra Bennett, teidän täytyy hoidella vähän itseännekin. Koko tuo liuta tuolla (hän nyökkäsi eteissuojaan päin, missä haastattelijat y.m. istuivat ja odottelivat vuoroaan) on kuin koiraparvi teidän kintereillänne. Mutta, hyvä mies, teidän täytyy toki kerrankin saada levätä. Pudistakaa nuo kimpustanne, koettakaa päästä syrjään. Piiloutukaa kaikilta ihmisiltä. Älkää luulkokaan, että tällaisissa olosuhteissa voisitte hoitaa ystäväänne; se ei käy!»
»Niin, niin», virkkoi Bennett, »odottakaahan vain parisen päivää.
Saammehan nähdä sitten viikon lopulla.»
Viikko kului. Ferriss kävi yhä huonommaksi, mutta tauti ei edelleenkään tahtonut kehittyä ratkaisevaan käänteeseen. Hän oli itse aivan avuton, ja Bennett valvoi ja hoiteli häntä yötä ja päivää, antoi hänelle lääkkeitä, laittoi ruokaa hänelle, ja kun Ferriss valitti vuodetta kuumaksi, vaihtoi hän ahkerasti lakanoita, jotta sairas sai vilpoista ympärilleen. Mutta viikon lopulla selitti tri Pitts, että Bennett oli vaarassa käydä itsekin kipeäksi, niin että hän ei voisi enää hoidella toista sairasta.
»Huomenna», sanoi tohtori, »tulee tänne onneksi muuan nuori mies, minun serkkuni. Hän on harjautunut sairaanhoitaja, johon voimme huoletta luottaa. Hän astuu teidän tilallenne. Hän tulee huomenna, ja te saatte mennä tiehenne. Piiloutukaa jonnekin, mistä kukaan ei löydä teitä ja minne ei edes kirjeitä voi tulla perässänne. Serkkuni ja minä kyllä pidämme huolta hra Ferrissistä. Te ilmoitatte minulle osotteenne, jotta voin sähköttää teille, jos se käy välttämättömäksi. Palatkaa nyt toki järkiinne. Minä panen koko lääkärimaineeni pantiksi siitä, että kaikki tulee käymään hullusti, jos te jäätte tänne hoitamaan sairasta miestä ja vastaanottamaan sanomalehtimiesliutaa, joka ryntää taloon minä hetkenä päivästä hyvänsä. No niin, lähdettekö siis? Hra Ferrissin tila ei vielä ole arveluttava, ja te teette hänelle enemmän vahinkoa jäämällä tänne kuin menemällä matkoihinne. Niin kauan kuin pysytte täällä, ei tule loppua tuosta ihmistulvasta talossanne. Pysykää erillänne siitä! Ajakaa ulos se amerikkalainen sanomalehtimies, joka jahtaa kotia palannutta napamatkustajaa! Luuletteko te todellakin, että tämä» — hän huiskautti kättään täpötäyttä eteishuonetta kohti — »on sopiva asunto sairassijaksi? Te panette hänet suureen vaaraan, itsestänne puhumattakaan, jäämällä hänen luokseen. Te leikittelette tulen kanssa, kapteeni Bennett!»
»Niin, niin, saattaahan tuossa olla perääkin», sanoi Bennett ja nyki viiksiään. »Mutta —» hän mietti hetkisen ja jatkoi sitten: »Pitts, minä tahtoisin mielelläni, että te olisitte täällä minun tilallani. Tehän voitte ottaa jonkun hoitamaan häntä, mutta minä en voisi hyvällä omallatunnolla jättää häntä hänen nykyisessä tilassaan, jollen tiedä, että te olette koko ajan hänen luonaan. En tiedä, mitä teille maksaisi pysytellä täällä syrjässä kuukauden päivät, kunnes tuo vanha veikko on vapaa kaikesta vaarasta, mutta voittehan itse määrätä ehtonne. Siitä me kyllä suoriudumme.»
»Mutta eihän ole ollenkaan välttämätöntä, että herra Ferrissin luona on kaiken aikaa lääkäri. Minä käyn häntä katsomassa joka päivä, ja sairaanhoitaja —»
Bennett keskeytti tinkimisen sanomalla jyrkästi ja päättäväisellä sävyllä: »Minä en anna perään. Niin täytyy käydä, kuin minä sanon. Minä tahdon, että Ferriss tulee terveeksi, ja minä tahdon, että te ja sairaanhoitaja pidätte siitä huolta, että hän tulee terveeksi. Aivan yhdentekevä on, mitä se maksaa.»
Bennett ei kuullut tohtorin vastausta eikä hänen ehdotustaan, että Ferrisshän voi tulla hänen luokseen maalle, kohta kun häntä kävi muuttaminen. Se ajatus oli äkkiä pälkähtänyt hänen päähänsä, että hänhän voi itse lähteä maalle. Mutta minne? Jäyhä hymy lievensi hiukan päättäväistä piirrettä tiiviisti yhteenpuserretun suun ja korkean leuan tienoilla. Hän nyki ja pureksi jälleen viiksiään ja katsahti kieroon lääkäriin, koettaen salata tältä huonoa tuultansa.
»No niin, sitä myöten on siis kaikki valmista, eikö totta?» hän sanoi.
»Minä matkustan huomenna — jonnekin maalle.»