»Käykäähän istumaan, Lloyd», sanoi neiti Bergyn, »miksi te seisotte? Ettehän te vieläkään ole oikein terve. Nyt saa Rownie tuoda teille lasillisen sherryä.»
Yleinen hiljaisuus. Viimein sanoi Lloyd rauhallisesti: »Ei. En tahdo sherryä, enkä tahdo mitään illallistakaan. Olen tullut tänne alas kertoakseni teille kaikille, että te erehdytte, kun luulette minun tehneen kaiken voitavani sen lavantautipotilaani hyväksi. Te luulette, että minä poistuin hänen luotaan vasta sitten, kun hän oli jo kuollut. Mutta se ei ole oikein, minä lähdin jo sitä ennen. Sairas joutui jonkinlaiseen ratkaisevaan käänteeseen, jota en kuitenkaan tarkemmin tunne, kun en ollut silloin sairassuojassa, enkä minä mennyt sinne, kun minua kutsuttiin. Lääkärikään ei ollut siellä, hän oli lähtenyt ulos ja jättänyt potilaan kokonaan minun hoitooni. Sairaan luona ei ollut keitään muita kuin palvelijatar. Tämä huusi minua sisään, mutta minä en mennyt. Päinvastoin minä lähdin pois koko talosta. Samana päivänä kuoli potilas. Tämän tahdon teidän tietävän. Ymmärrättekö nyt kaikkityyni — ymmärrättekö sen oikein? Minä hylkäsin potilaani hänen pahimpana hetkenään ja jätin hänet yksin palvelijattaren kanssa. Ja sitten kuoli hän jo samana iltapäivänä.»
Sitten Lloyd lähti pois, ja huoneessa oli niin hiljaista, että aivan tuntui siltä, kuin olisi hän paiskannut oven kovasti kiinni jälestään.
Lloyd meni ylös huoneeseensa ja lukitsi oven perästään, laskeutui sitten polvilleen lattialle sohvan eteen ja makasi sillä pää käsien varassa. Mutta hän ei voinut itkeäkään, hänen silmänsä pysyivät kuivina. Hän ajatteli lähinnä vain sitä, että hän oli tehnyt jotakin aivan peruuttamatonta, ja että hänen päätänsä särki. Mielenliikutusta hän ei tuntenut ensinkään; hän ei huomannut itsessään mitään voitoniloa tahi ylpeyttä uljuudestaan. Monesti tuli sekin ajatus hänelle mieleen, että lieköhän tuo tunnustus sittekään ollut todella tarpeen. Mutta nyt hän tunsi vain itsensä rajattoman väsyneeksi koko tuon hirveän jutun vuoksi. Hän tunsi vain, että hänellä oli hirvittävä päänsärky; hän ei välittänyt sen pitemmältä ajatella, ei puoleen eikä toiseen. Nykytuokiossa oli hänelle tarpeeksi huolta, ja nykytuokiossa oli hänellä kova päänsärky.
Mutta ennenkuin kävi levolle sinä iltana, kertoi Lloyd asian juurtajaksain neiti Bergynille. Ylihoitajatar oli tullut hänen luokseen kohta hänen poistuttuaan ja vaatinut saada tietää kaiken. Hän tiesi sangen hyvin, ettei Lloyd Searight koskaan omasta ehdostaan hylkäisi kuolevata potilasta. Hän tunsi vaistomaisesti, että jokin vieras voima lienee ollut vaikuttamassa, että näin kävi.
»Lloyd», sanoi hän hyvin päättäväisellä äänellä, »te ette voi odottaakaan, että minä uskoisin teidän lähteneen tiehenne omasta vapaasta tahdostanne. Kertokaa nyt minulle, kuinka kaikki oikein kävi. Miksi teitte niin? Te ette saa minua uskomaan, että te — ei, siitä en tahdo puhuakaan. Teillähän oli hyvä syy tehdä niinkuin teitte, eikö totta?»
»Minä — minä en voi selittää sitä teille», vastasi Lloyd. »Saatte luulla, mitä tahdotte. Te ette sitä kuitenkaan ymmärtäisi.»
Mutta sittekun neiti Bergynin oli vihdoin onnistunut voittaa Lloydin vastarinta, ymmärsi hän hyvin kaiken. Bennettin ylihoitajatar tunsi vain kuulopuheesta. Mutta Lloyd oli hänet tuntenut jo vuosikausia, ja ylihoitajatar oli varma siitä, että kun Lloyd oli antanut myötä tuon miehen tahdolle, oli hän ensin tehnyt kaiken, mitä hänen vallassaan oli tehdä. Lloyd kertoikin hänelle kaiken, mitä lääkärin ruokasalissa oli tapahtunut. Mutta vaikka hänen täytyikin kertoa Bennettin rakkaudesta häneen, ei hän itsestään puhunut mitään, eikä neiti Bergyn kysellytkään sen enempää.
»Minä voin hyvin ymmärtää», sanoi ylihoitajatar lopuksi, »ettette te siedä ajatella, että teidän oli pakko lähteä, mutta miehethän ovat nyt kerran meitä naisia väkevämmät, Lloyd, ja sellainen mies kuin hän, lienee useimpia muita miehiä väkevämpi. Teitä ei voi moittia siitä, että lähditte potilaanne luota, eikä millään tavalla voi sanoa teidän olevan syypään hra Ferrissin kuolemaan. Nyt minä käyn sanomaan kaikille toisille, että teillä oli hyvin pätevä syy jättää potilaanne, että tuota syytä emme nyt voi selittää sen tarkemmin, mutta että minä olen puhunut teidän kanssanne ja tunnen koko jutun ja että olen aivan yhtä mieltä teidän kanssanne. Sitten lähden Medfordiin puhumaan asiasta tri Pittsin kanssa. Se on ehdottomasti paras keino», hän lisäsi, nähdessään Lloydin tekevän torjuvan eleen; »hän kyllä ymmärtää sen oikein, eikä meidän sitten tarvitse peljätä, että asiasta tullaan sen enempää lörpöttelemään. Mikä on tapahtunut, se on tapahtunut 'ammattilaisten kesken', kuten sanotaan, enkä luule sen tulevan tämän enempää tunnetuksi.»
Viikon lopulla Lloyd lähti Bannisteriin. Hän ei ollut päättänyt, kauanko hän tulisi siellä viipymään, mutta tuohon aikaan hän ei myöskään jaksanut olla toisten hoitajattarien parissa.