»Te tarkoitatte siis, että minulla on hyvin vähän mahdollisuutta alkaa täällä uudestaan, jos otan lomaa?»
»Kyllä, sitä tarkoitan.»
Tuli äänettömyys. Condy viipyi; sitten hän nousi.
»Otan sen vastuulleni», selitti hän.
Samana iltana kertoi hän Blixille kuinka oli käynyt.
»Nyt on taistelu edessä, Blix.»
XII.
Mutta pitikö Blix hänestä?
Kaksikymmentä kertaa päivässä teki Condy tämän kysymyksen itselleen; kun hän istui piiloisessa paikassaan klubissa, japanilaisen suojustimen takana; kun hän meni kaupungin läpi työhönsä; kun hän istui hänen luonaan Bessemerin pienessä ruokasalissa ja näki kaupungin lepäävän tuolla alhaalla usvaisessa puolihämyssä tai säteilevässä iltaruskon valossa. Kaksikymmentä kertaa päivässä tuli hän ratkaisevaan, kielteiseen tulokseen ja alkoi taas kysellä uudestaan. Yli sen tosiasian, että Blix oli huvitellut hänen seurassaan näinä viimeisinä kuukausina, ei Condy voinut löytää merkkiäkään kehotukseen. Muuten osoittivat jäljet pikemminkin päinvastaiseen suuntaan. Hän ei epäröinyt hituistakaan jättää häntä ja lähteä New Yorkiin, ehkäpä ainaiseksi. Vajaan kuukauden jälkeen olisi heidän toverillinen seurustelunsa lopussa, eikä hän tietenkään näkisi häntä koskaan enään.
Hän ei uskaltanut antaa hänen tietää miten hänen laitansa oli, että hän vihdoinkin oli alkanut rakastaa häntä toden teolla, ettei siinä nyt enää ollut mitään teennäistä. Selitys tekisi lopun heidän »parhaimmasta ajastaan», ennenkun hän vielä matkustaisikaan. Mutta joka päivä ja tunti, kun he olivat yhdessä, oli hänen yhä vaikeampi hillitä itseään.