»Me tulemme teitä todellakin kaipaamaan, neiti», sanoi K.D.B., joka tuli huoneeseen keitettyjen vihannesten väkevän, läpitunkevan tuoksun ympäröimänä. »New York — se se vasta kaupunki on! Se oli ensin Manhattan nimeltään, niinkuin tiedätte, ja on hollantilaisten perustama.»
K.D.B. oli nähtävästi ehtinyt N-kirjaimeen.
Blix käytti hienointa sotajuontaan saadakseen keskustelun johdetuksi entisen laivakapteenin ja entisen pukutaiteilijattaren ensimmäiseen kohtaukseen, mutta siitä ei ollut apua. Heidän avioliittokokelaansa olivat ehkä hiukan hämillään ajatellessaan nyt »yksityisiä» ilmoituksiaan, eivätkä Blix ja Condy koskaan saisi kuulla heidän omaa esitystään kohtauksesta Lunan meksikolaisessa ravintolassa. Kapteeni Jack oli huomattavan halukas vaihettamaan keskusteluainetta.
»No, miten on kirjan laita?» kysyi kapteeni äkkiä Condyltä. »Mitähän nuo kustantajaherrat siellä idässä arvelevat kafftinista ja Billy Ishamista ja tuosta whisky-kuunarista?»
Condy oli juuri samana päivänä aamusella saanut käsikirjoituksensa palautetuksi ja samalla kirjeen Riemukustannusliikkeeltä.
»Niin», vastasi hän, »asia ei ole aivan sillä kannalla kuin te luulette. Minä olen saanut kirjan takaisin.»
»Sepä hittoa!» huudahti kapteeni. »No, se oli teille pettymys? Vai kuinka?»
»Ooh», ehätti Blix selittämään, »me emme suinkaan ole menettäneet rohkeuttamme. Me lähetämme sen heti taas matkalle.»
Sitten hyvästeli hän heitä.
»Luulenpa melkein, että te ette enää tapaa minua täällä, kun tulette takaisin, neiti», sanoi kapteeni veräjällä, käsivarsi K.D.B:nsä vyötäyksellä. »Minä olen taas alkanut rakentaa suunnitelmia. Te tiedätte ehkä», lisäsi hän tuttavallisesti kuiskaten, »että kaikki Californian kaivokset lähettävät kultaharkkojaan ja karikkeitaan Selbyn sulatuslaitoksiin kerran viikossa? Se on sitä, että ensin ne lähettävät ne San Franciscoon, ja sitten ne lähetetään Selbyhyn joka keskiviikko-ilta pienellä Monticelli-nimisellä höyrylaivalla. Nuo harkot ovat puoleksi kultaa ja puoleksi hopeaa, yhteen sulatettuina; ne ovat laatikossa ja se laatikko peränpitäjänhytin alla, etupuolella. Kuinka suuren luulette noiden harkkojen arvon olevan rahassa? Sanonpa sen teille: viimeisen edellisellä viikolla oli niiden arvo 780,000 dollaria. Hyvä, nyt on niin, että minulla on merikartta Vallejoa ympäröivästä lahdesta. Itse satamansuu ei ole vaarallinen, mutta siellä on muutamia liejumatalikkoja, jotka pistäytyvät kolmeneljännespenikulmaa maasta. Siellä on vettä kylliksi sellaiselle kuin Whitehall, vaan ei — hm, esimerkiksi vartiolaivalle. Pari reipasta vekkulia ja sumuinen yö — no, minä nyt tietenkään en ole sellaisissa hommissa mukana, mutta joka tapauksessa, siinä sopisi kepponen tehdä, eikö totta?»