He katsoivat äkkiä ympärilleen — vilkkaan satamaelämän raikkaus oli kerrassaan kadonnut. He olivat pylväskäytävillä ja ulkonevilla seinäsolilla varustettujen ahtaiden katujen ja kujien maailmassa. Mitä kummallisimmat rakennukset, todellinen mehiläispesä ovineen ja porraskäytävineen, melkein yhtyivät heidän yllään. Siellä täällä kohosi huomattavan rikkaasti ja komeasti koristettu rakennus. Kaikkialla oli värejä: vihreää ja keltaista, tulipunaista ja sinistä välähti silmiin. Tuolla oli ovi, täällä vilahti pöyheä matto tai uudin, valtava sinooberinpunainen kilpi kullattuine kirjaimineen, jalkaisin kulkija, joka solui ohi, loistaen kuvakiikarin kaikissa väreissä. Kadun toisella puolen, toisessa kerroksessa avautui murtunut harmaa sementtinen pääsivu suureen loggiaan, joka hehkui punaisena ja keltaisena kuin tulivuoren aukko. Suuria, kirjavia paperilyhtyjä riippui punaisina ja keltaisina sen katosta ja pitkin kaidepuuta oli messinkisiä, kuparisia ja sinisiä porsliinikukkaruukkuja ihan vieri vieressä täpösen täynnä kaikkia mahdollisia vivahduksia olevia keltaisia ja punaisia tulpaaneja. Kummallisia ääniä väreili ilmassa. Jossakin lähellä olevassa näkymättömässä seinäsolassa ulvoi ja pauhasi rumpu, huilu ja joku muu soitin kilpaa toistensa kanssa. Joka puolella kuuli ihmisten tassuttavan tohveleissa ja juttelevan keskenään pienin, yksitavuisin, nopeasti laulettavin sanoin, korkealta ylhäältä ja kaikkialta virtasi santelipuun, käävän, suitsutuksen, öljyn ja salaperäisen ruokahajun itämaalainen tuoksu.
»Tämä on kiinalaiskaupunki», huudahti Travis. »Minulla ei ollut aavistustakaan, että olimme tulleet näin kauaksi. Kuulkaa, Condy Rivers, tiedättekö, paljonko kello on?» Hän osoitti hansikassormellaan erään rohdoskaupan ovesta sisään, jossa muuan Seth Thomaan pyöreä kello näytti puolta kolmea.
»Teidän aamiaisenne!» huudahti Condy. »Taivas olkoon minulle armollinen. Sen olen kokonaan unohtanut.»
»On liian myöhäistä saada aamiaista enää kotona, mutta vähätpä siitä; minä menen jonnekin juomaan kupillisen teetä.»
»Miksi ette ostaisi pakettia kiinalaista teetä kotiin, kun kerran olette täällä?»
»Niin tai joisi sitä täällä.»
»Missä?»
»Jossakin täkäläisessä ravintolassa. Niissä ei varmastikaan ole ainoatakaan sielua tähän aikaan päivästä. Tiedän että he tarjoavat teetä milloin tahansa. Koettakaammepa sitä, Condy. Eikö se olisi teidänkin mielestänne mukavaa?»
Condy löi säärtään. »Mukavatako? No, siinä olette oikeassa. Sehän olisi ihan paratiisillista. Odottakaa hiukan. Ja kuulkaapa kotvan. Tee ei riitä. Me menemme Kaarney-Streetille tai torille ja ostamme muutamia keksejä teen kanssa syödäksemme.»
He riensivät takaisin California-torille, joka oli vain pari neliötä kauempana ja ostivat pussin keksejä ja viipaleen tuoretta juustoa. Heidän palatessaan takaisin kiinalaiskaupunkiin poikkesi Travis Kearney-Streetin varrella olevaan musiikkikauppaan noutamaan banjonsa, joka jo oli korjattu, ja näin kuormitettuina tulivat he takaisin kiinalaiskaupunkiin. Condya hiukan hävetti kulkea voileipämytty kädessä kadulla.