»Mutta Condy, kuulkaahan», valitti hän, »miten ihmeessä te ostitte näin paljon keksejä? Niitähän on yli sata, kokonaisen rykmentin tarpeeksi. Minkätähden te ette kysynyt minulta?»
»Mitä? Mitä te sanottekaan? Minä en ainakaan sitä tiedä. Mikä kekseissä vikana? Me teimme paraillaan kauppaa juustolla, ja silloin kysyttiin minulta montako keksiä halusin. Sitä en todellakaan tiennyt. Pyysin hänen antamaan minulle neljännesdollarilla.»
»Emmekä me voi mitenkään syödä enempää kuin kymmenen centin edestä. Ooh Condy, te olette — niin, te olette — mutta olkoon sillään. Tässä on teidän teenne. Haluaisin tietää maistuuko tuo viheriä piirakas hyvältä?»
Kylläpä maistui; mutta se oli niin imelä, että heidän teensä melkein tuntui katkeralta. Heidän länsimaisille kitalaelleen olivat melooninkuoret mauttomia, mutta paahdetut mantelit olivat viehättäviä. Sitten tuli Condy nielaisseeksi kulauksen teetä niin äkkiä, että hän sai nikotuksen. Hän hyppi herkeämättä edestakaisin pitkin lattiata kuin kananpoika ja piipitti, kunnes Travis tuli puolihulluksi ja hervottomaksi naurusta.
»Niin, niin», huusi Condy harmissaan, »naurakaa te vain! Minä en huomaa tässä mitään hupaista. Ettekä varmasti tekään silloin, kun teille itsellenne sellainen sattuu huik!»
»Mutta istukaahan toki, mies, taivaan tähden! Te aivan hermostutatte minut. Se ei noin teistä lähde. Teidän pitää istua hiljaa ja pidättää henkeänne samalla kun laskette kymmeneen. Kuulkaa, Condy, luulenpa että riisun harson ja hansikkaat. Luuletteko että se sopii?»
»Tietysti, mitä sillä väliä? Sitten minä sytytän savukkeen. Onko teillä mitään sitä vastaan, että tupakoin?»
»Mitä teillä on tuolla?»
»Täälläkö? En suinkaanhan vain ole — minä olen siis tupakoinut. Olen tomppeli. Nyt heitän sen pois.»
Travis tarttui häntä ranteeseen. »Lorua, Condy! Jos se olisi minua vaivannut, niin olisin sen sanonut.»