»Luulisi melkein, että te itse olette ollut sukeltaja tai ainakin seurustellut sukeltajain kanssa. Pikku piirteet ovat vaikuttavat; olette käyttänyt niitä oivallisesti. Mutta kuulkaapa nyt, Condy! Olen saanut ajatuksen. Saammepa nähdä mitä siitä sanotte. Elkää antako kertomuksen loppua siihen, että sukeltaja tulee ylös ja jättää tytön sinne. Se kuuluu myös kertomukseen, luonnollisesti, mutta sitten pitää hänen tulla takaisin monen vuoden perästä, kun hän jo on vanha mies. Sen voitte kyllä käsitettäväsi selittää. Antakaa hänen sitten sukeltaa meren pohjaan vielä kerran katsomaan tyttöä, mutta ei enää koskaan tulla ylös — mitä? Eikä lukijan tarvitse tietää tuliko hänelle tapaturma vai jäikö hän vapaaehtoisesti.»
Condy päästi riemuhuudon ja löi polveaan. »Te olette maailman kahdeksas ihme, Blix! Se on suurenmoista, se on loistavaa! Kuulkaa —», hän katseli häntä uteliaasti. — »Teidän pitäisi todellakin itse antautua kirjoittamaan.»
»Se ei juolahda ikinä mieleenikään», sanoi hän päättävästi. »Minä pysyn laulussani ja olen tyytyväinen siihen. Mutta muistakaa nyt, että ette anna Timesille kertomusta. Ainakaan ei missään tapauksessa ennenkun olette kokeeksi käyttänyt sitä tuossa — Riemukustannusliikkeessä.»
»Elkää pelätkö!» äyhkäisi Condy pilkallisesti. »Siitähän tulee parasta mitä milloinkaan olen kirjoittanut.»
Vähän myöhemmin kysyi hän hiukan arasti: »Onkohan talossa jotakin syötävää?»
»Minä en ikinä ole nähnyt moista miestä!» huudahti Blix. »Teillä sitten on aina nälkä.»
»Minusta on mieluista syödä», myönsi hän.
»No niin, hankinpa teille vähän simpukoita mayonnaisissa», ehdotti
Blix, »kelpaako?»
Condy pyöritti silmiään. »Sanotteko simpukoita mayonnaisissa, niinkö?» Ja hän selitti juhlallisesti: »En ole ikipäivinäni saanut niin monta simpukkaa, kuin olisin halunnut syödä.»
Blix meni keittiöön laittamaan mayonnaisia, ja Condy meni mukaan. He söivät simpukkansa siellä yhteen menoon; Condy istuen pesupenkillä lautanen polvellaan.