»Niin, siinä on perää. Kyllä, siinä on perää.» Ja hetkisen kuluttua hän sanoi: »Minä pelasin kuitenkin korttia maanantaina, Blix, vaikka olin luvannut olla pelaamatta.»
Blix oli kauan vaiti. Mutta kun hän vihdoin vastasi, oli hänen äänensä tyyni. »No niin. Olen iloinen siitä, että kerroitte sen itse minulle.» Sitten hän lisäsi: »Ettekö voi olla pelaamatta, Condy?»
»Olla pelaamatta? Voin — kyllä, luonnollisesti — ooh, Blix, minä olen toisinaan täydessä kapinassa itseäni vastaan. Te ette tiedä millaista se on. Nuori tyttö ei tietenkään voi käsittää mikä vetovoima pelillä on; se on aivan kuin joku valta. Sen laita ei ole kuin muiden asiain, niitä voi paremmin — mutta uhkapeliin nähden on minussa kuin toinen olento, ja se tekee mitä tahtoo kysymättä minulta. Mutta minä ponnistan nyt todellakin. En ole sen jälkeen korttiin koskenut, vaikka totta totisesti siihen on tilaisuutta ollut. Tämä kortti-asia, katsokaa, on vain erityinen puoli klubielämää, meidän elämäämme kaupungissa, niinkuin juominen ja — muut paheet. Jos minä eläisin toisissa olosuhteissa tai jos minä en olisi missään tekemisissä täkäläisen seuran kanssa, Sargeantin ja muiden, niin olisi toinen asia; olisi paljon helpompi, luulen.»
»Mutta miehellä pitäisi olla voimaa olla oma itsensä ja hallita itseään, olipa hän sitten missä tahansa. Oikea mies, Condy, on mielestäni paras ja kaunein mitä maailmassa on.»
»Minun mielestäni se on kelpo nainen.»
»Niin, minä katson kai asiaa naisen kannalta, mutta minusta on oikea mies — mies, joka on voimakas kaikin tavoin — suurin kaikesta mitä on. Me naiset rakastamme nyt kerta kaikkiaan miehuullista voimaa. Oikealle miehelle saatamme melkein antaa kaikki anteeksi.»
Condy ei heti vastannut, ja sillä välin sai Blix ajatuksen, joka heti kypsyi päätökseksi. Mutta hän ei sanonut mitään. Aurinko oli laskenut; tunnelma oli häipynyt; he olivat nähtävästi puhuneet asian loppuun. Blix nousi sytyttämään kaasun. »Tahdotteko luvata minulle jotakin, Condy?» sanoi hän. »Mutta vain siinä tapauksessa että itse haluatte. Lupaatteko ilmoittaa minulle joka kerta, kun olette pelannut?»
»Kyllä, sen uskallan teille luvata!» huudahti Condy. »Ja sen lupauksen pidän.»
»No, luetaanpa nyt sitten tuo kertomus — tai se, mitä teillä on siitä valmiina.»
He vetivät tuolinsa ruokapöydän luo, jolla oli valkoreunainen sininen flanelliliina, ja Condy avasi käsikirjoituskäärönsä ja luki mitä hän oli kirjoittanut. Se miellytti Blixiä, ja hän huomasi, niinkuin Condy oli arvannut, jokaisen »hyvän kohdan». Hän oli melkein huutamaisillaan ihastuksesta, kun Blix keskeytti hänet: