»Mutta Blix!» huudahti hän, yhä yhtä ihmeissään. »Mitä te tarkoitatte?»
»Minä tarkoitan mitä sanon. Minä haluaisin kernaasti pelata pienen erän teidän kanssanne.»
»Ei, kiitoksia», epäsi hän melkein kylmästi.
»Kuulkaahan nyt, Condy», alkoi Blix. Ja huolimatta hänen voimakkaista vastaväitteistään ja selityksistään ja kissaviekööstään piti hän hänelle mitä suurimmalla tyyneydellä viisi minuuttia kestävän esitelmän.
»Minä en pyydä, että teidän on lakattava pelaamasta», sanoi hän lopuksi, »minä pyydän vain, jos se teitä tyydyttää, kun te huomaatte, että olette pakoitettu siihen — kun ette voi olla sitä tekemättä, tarkoitan — että te tulette ja pelaatte minun kanssani sen sijaan että menisitte klubiin pelaamaan.»
»Mutta sehän on järjetöntä, sehän on aivan suunnatonta. Minua inhottaa nähdä nuorten tyttöjen pelaavan hasardipeliä — saati sitten teidän!
»Ei suinkaan se ole minulle pahempaa kuin teille — ja keiden muiden kanssa luulette, että minä petaisin? Mutta te luulette kai, että minä pelaan niin huonosti, ettei teillä voi olla siitä mitään huvia?» sanoi hän hilpeästi. »Sekö siinä on esteenä? Mutta siinäpä erehdytte; saatte sen pian nähdä. Kyllä minä pelata osaan — olinpa sitten oppinut sen miten tahansa?»
»Niin — mutta, Blix. Te ette tiedä kuinka usein me pelaamme, minä ja ne muut. Melkeinpä joka… te ette tiedä kuinka usein me korttia lyömme.»
»Condy — milloin tahansa, kun te vain haluatte pelata korttia ja tahdotte pelata minun kanssani, heitän minä kaiken muun sikseen ja olen heti valmis.»
»Mutta minkä tähden?»