»Te suorastaan nylette minut.»
»Saanko minä rahani, vai enkö niitä saa?»
»No, ottakaa ne sitten!»
Blix pisti rahat kukkaroonsa, nousi ylös ja harjasi hameensa.
»Niin, niin», sanoi hän, »kun nyt olemme suoriutuneet huvista, nimittäin korttipelistä, niin ryhtykäämme siis taas totisiin tehtäviimme, nimittäin pyytämään, ei — 'ottamaan' kaikki järvessä olevat lohenmullot.»
Kun kello oli viisi, veti Condy ylös kiskonkappaleen ja souti järven yli takaisin Richardsonin taloon. Blix saattoi merkitä muistiin kuusi lohenmulloa, mutta Condyllä oli ollut ihan naurettavan huono onni.
»Voin varsin hyvin seisoa ongenvapa kädessä niin kauan kuin kuka tahansa, mutta minä tahtoisin niin vietävän mielelläni saada tilaisuuden vaihtaa täkyä ainakin kerran toisinaan. Minun onkeani ei ole kertaakaan nykäisty, ei koko päivänä edes kertaakaan hipaistu. No, olipa hyvä, että te saitte tuon suuren lohenmullon, Blix, sen ensimmäisen, tarkoitan. Noiden viiden minuutin takia kannatti jo tehdä tämä retki. Mutta kaikki tyyni on onnistunut hyvin. Tänne tulemme tästä lähin kerran viikossa.»
Ja sitten oli heillä vielä, juuri kun he astuivat maihin Richardsonin talon kohdalla, pieni seikkailu, joka aivan kuin kruunasi koko päivän. Kahden kiven välisessä lätäkössä näkivät he pienen, kirjavan käärmeen, joka ei juuri ollut lyijykynää paksumpi, ja se yritti juuri paraillaan niellä pientä viheriäistä sammakkoa. Sillä oli siitä hirveä vaiva; he seisoivat ainakin kymmenen minuuttia ja nauttivat jännittävästä pienestä näytelmästä, joka kuitenkin päättyi onnellisesti uhrin pakoon ja hyveen voittoon.
»Sitä me juuri tarvitsimme», sanoi Blix, kun he kömpivät ylös vanhoihin kääseihin ajaakseen asemalle. »Se teki päivän täydelliseksi.»
He saapuivat kaupunkiin hämärissä ja lähettivät kalansa, ongenvapansa ja muut vehkeensä kotiin Bessemerille pikalähetillä, joka samalla vei pari selittävää riviä Blixiltä hänen isälleen.