Sitä he eivät tehneet. Blix ja Condy seurasivat heitä Washington-torille, sinne, missä tuo suuri penikulmapatsas ja lipputanko ovat; siellä pysähtyivät K.D.B. ja hänen seuraajansa tavallisella yksityisellä portilla pari taloa ohi venäläisen kirkon ylösalaisin käännettyine ilmapallotornineen. He juttelivat vielä hetkisen toistensa kanssa; sitten sanoivat he hyvää yötä, ja K.D.B. meni sisälle kapteenin seisoessa kunnioittavasti kumarrellen hattu kädessä. Sitten hän oikaisihe, pani ylpeänä hatun rennosti takaraivolle, katseli taloa ylhäältä alas asti ja meni iloisesti viheltäen torin yli.
»Hyvin arkipäiväistä, täysin kunnioitettavaa», hyväksyi Blix, ja Condy veti helpotuksen huokauksen.
»Niin», sanoi hän, »olisi voinut käydä pahemmin.»
»Me emme kaiketikaan koskaan enää näe avioliittokokelaitamme», sanoi Blix, »eivätkä he edes aavistakaan, että meitä on olemassa, mutta mepä sittenkin olemme sen järjestäneet. Sitten saavat he itse kirjoittaa romaanin valmiiksi. Minä olen sitä mieltä, että olemme tehneet hyvän päivätyön. Ja niinpä on meidän nyt huolehdittava siitä, että itse tulemme kotiin. Huomaan, että olen hirveän väsynyt. Millainen päivä meillä onkaan ollut!»
Kun he saapuivat Washington-vuoren huipulle, oli kaikki verhottu sumuun, joka on San Franciscon vanha eroittamaton seuralainen. Se vetelehti ja ajelehti kaikkialla. Asfaltti oli kuin kiillotettua mustaapuuta. Talot näkyivät vain epäselvinä pilvijoukkoina molemmin puolin katua. Palmu- ja eucalyptuslehdistä valui kosteus melkein sateena. Kaukaa valtamereltä ulvoi sumutorvi kuin vihainen sonni.
* * * * *
Condy oli aikonut antaa sukeltajakertomukselleen nimen »Muuan vedenalainen romaani», mutta sen nimen oli Blix hyljännyt.
»Se muistuttaa liian paljon vesivärireklaamia», sanoi hän. »Sen nimellä pitää olla aivan toinen ryhti. Teillä on taipumusta komeilemiseen, Condy; te ette voi pysähtyä oikeaan aikaan. Mutta minua ilahduttaa, että te olette tauonnut käyttämästä pilkullisia kaulaliinoja ja että te olette hankkinut itsellenne valkoisia paitoja vaaleanpunaisten tilalle; se osoittaa, että teillä on kehittymismahdollisuuksia.»
»Niin — kyllä», sanoi hän. »Minusta ne vaikuttavat levollisemmilta.» Aivan niinkuin se olisi ollut hänen omaa keksintöään. Blix antoi hänen olla siinä uskossa.
Lopuksi romaani sai nimen: »Kuoleman voitto», ja siitä tuli oivallinen. Condyssa oli siksi paljon synnynnäistä kirjailijaa, että hän kyllä itse tiesi, milloin hän oli saanut aikaan jotakin todellakin etevää. Kun konekirjoittaja palautti kertomuksen selvän painon kirkastamana ja vahvistamana, luki Condy sen uudestaan ja joutui itse aivan haltioihinsa. Sillä oli aito sointu.