"Ah, kuinka olen yksin, yksin."
9.
"Siinä taitaa olla kaikki sitten", sanoi Gretry, kun vihdoinkin sai työntää tuolinsa taaksepäin ja nousta pöydän äärestä. Hän oli Jadwinin kanssa Grand Pacific hotellin kolmannessa kerroksessa ja kello oli 3 aamulla. Miehet olivat paitahihasillaan ja pöytänsä oli täynnä papereita ja sähkösanomaliuskoja; Jadwinin kyynärpään ääressä oli sikarinpätkiä tulvillaan oleva tuhkakuppi ja hotellin jäävesikannu.
"Kaikki on", myönsi Jadwin selaillen sähkösanomapinkkaa, "kunnes saamme tietää enemmän Crookesin juonesta. Tulen konttoriin kello 8."
"Koetan tässä vähän nukahtaa", sanoi välittäjä. "Haluaisinpa tietää, missä olemme huomisiltana tähän aikaan."
"Hitto soikoon, Sam", sanoi Jadwin kärsimättömästi. "Jos pelkäät niin vetäydy pois."
"Älä nyt hermostu, vanha veikko. Ajattelin vain vähän tulevaisuutta.
Pitäisihän sinun tietää, etten minä pyri irti."
"Anteeksi, veikko", sanoi Jadwin pudistaen Gretryä hartioista. "Minä olen vähän hermostunut. Viime yönä en nukkunut ollenkaan ja toissayönä meni kahteen, kuten muistat."
"Niin, kuljet kiroten kuin merikarhu. Katso vain etten ilmianna sinua pyhäkoulunopettajillesi."
"Eivätköpä nekin kiroaisi, jos olisivat ottaneet niskoilleen 40 miljoonaa bushelia vehnää ja saisivat joka hetki pitää silmällä, missä joka hatullinen siitä on paraikaa. Kyllä sinä iltana oli helppo sanoa, että me kaappaamme vehnän, mutta kylläpä se antaa työtä. Vieläköhän me sitä voimme kauemmin salata?"