"Mikäs on, tyttöseni?"
"Mäetkö tuon päivämäärän? Kesäkuun kolmastoista? Tiedätkö mikä se on?"
Ällistyneenä sanoi mies: "En — en tiedä."
Laura kirjotti jotain numeron alla olevalle muistiliuskalle ja ojensi sen miehelleen, joka luki ääneensä: "Laura Jadwinin syntymäpäivä. Totta tosiaan. Enkä minä hölmö muistanut. En voi nykyisin muistaa mitään."
"Mutta nyt sinä muistat? Et saa unohtaa. Sinä iltana alkaa uusi elämä. Saat nähdä. Minä järjestän. Ja sinä rakastat sitten minua niin, ettei raha eikä mikään voi sinua viedä minulta. Kesäkuun koImastoista on minun päiväni. Päivän saat toimillesi aikaa, mutta kuudesta olet minun." Hän tarttui miehensä käsiin sa polvistui hänen eteensä. "Se päivä on minun, jos rakastat minua. Ymmärrätkö rakkaani? Sinä tulet kello kuusi, vaikka La Salle katu palaisi poroksi ja kaikki miljoonabushelisi vehnää sen mukana, sinä tulet etkä ajattele mitään muuta kuin minua. Se ilta on minun. Mutta minä en muistuta toista kertaa enkä puhu siitä asiasta. Mutta sinä tulet, jos rakastat minua… Ymmärrätkö mitä tarkotan? Älä sano mitään. Siitä ei puhuta enempää. Älä lupaa. Sinä kuulit mitä sanoin, siinä kaikki. Nyt puhutaan muusta. Oletko äskettäin tavannut herra Cressleriä?"
"En ole tavannut Charlieta kuukauteen. Missähän hän onkaan?"
"Minä luulon hänen olleen sairaana. Täti on ihan huolissaan hänen takiansa."
"Mikä häntä vaivaa?"
"Ei tätikään tiedä. Hän ei ole vuoteella, mutta ei käy toimillaankaan.
Hän kuuluu laihtuvan päivä päivältä."
"Mitähän", sanoi Jadwin, "jos menisimme sinne tänä iltana? Tai kutsutaanko ne tänne? Olemme olleet yksissä siitä saakka, kun tulin Chicagoon. Mennään sinne tänään."