"Ei mennä", sanoi Laura. "Sinun täytyy nyt levätä yksi päivä ja nukkua, jos voit. Minä soitan sinne huomenna."
"Taitaa olla niin. Pitää koittaa nukkua. Ja Samkin tulee tänne viideltä. Tuo joitakin rautatieherroja. Paljon touhua. Ja, Laura, tämä on viimeinen tempaus. Kuukauden tai viimeistään viiden viikon päästä olen lopettanut tämän kaupan ja sitten me vietämme hauskoja päiviä loppuelämämme, kultaseni. Mutta nyt koitan levähtää."
Laura asetti tyynyt hänen päänsä alle, veti uutimet akkunoihin ja meni ulos sulkien oven hiljaa jälkeensä. Ja kun hän puolen tunnin kuluttua livahti sisään katsomaan, oli Curtis unessa, vihdoinkin! Väsyneet silmät olivat kiinni ja Voimakas käsi pään alla. Kauan katseli Laura häntä ja hiipi sitten taas hiljaa ulos kyyneleet silmäripsissä.
Mutta Laura ei soittanut Cresslerille seuraavana päivänä eikä seuraavanakaan. Kolme päivää meni häneltä pikku hommissa kotona. Mutta torstaina, aurinkoisena päivänä, soitti hän aikaisin iltapäivällä:
"Mitä kuuluu, täti? Tulen teille lunchille, jos sopii."
"Kiitos. Charlie on ennallaan. Ukko parka on kai ollut liian ahkera. Tule pois ilahuttamaan häntäkin. Minä pistäyn Vähän kaupungilla, muita ole kuin kotonasi, jos en ole vielä tullut. Minä vien ukon maalle ihan heti ja häihin liput. Kuinka voi miehesi?"
"Kyllä hän hyvin voi. Väsynyt on."
"Sen ymmärtää kyllä. Mitä te kaikella sillä rahalla teette? Hehän kertovat, että Curtis on tehnyt miljoonia viime kuukausina. Eräs sanoi että tämä vehnäkauppa on suurin mitä La Salle kadulla on koskaan tapahtunut. Sano hänelle terveisiä. Ja tule niin pian kuin pääset."
Tuntia myöhemmin pysähtyi Lauran valjakko Cresslerin talon eteen, siitä hyppäsi pieni lakeija apinan kaltaisena ja seisoi portaiden vieressä. Laura käski tulla noutamaan kello kolme ja juoksi ylös portaita. Palvelija, joka tuli vastaan tomutusliina päässään ja tomuttaja kädessään, ilmoitti ettei rouva ollut vielä tullut.
Laura riisui hatun ja hansikkaat ja astui sisään esihuoneeseen. Sen seinillä oli teräspiirroksia seitsenkymmenluvulta, hyllyillä kiinalaisporsliineja ja kaikenlaista pientä sälyä. Uunin marmorireunustalla oli pronssikello. Vanhanmallinen piano oli seinänvierellä ja Laura istahti sen ääreen soittamaan. "Mefisto-valssia", jota oli opetellut sen jälkeen kun Corthell soitti sen uruilla hänelle. Sitten nousi hän, sulki pianon ja astui kirjastoon, jossa rva Cressler piti runoteokset. Hämmästyksekseen huomasi Laura hra Cresslerin istuman siellä nojatuolista häneen selin.