"En, vaan kaikki ja heti. Jos olemme pulassa, eivät puolinaishommat riitä. Tänään kello kolme on meillä Illinois Trustissa enemmän rahaa kuin mitä voit käyttää ja huomisaamuna minä survasen noita syvänteen nautoja, niin että luulevat veturin puskeneen. Vai myisivät minut pulaan? Mutta minäpä näytän niille, Sam Gretry. Minä nostan vehnän niin korkealle, ettei Englannin Pankkikaan saisi sitä laskemaan ja ennenkuin ne pääsevät heräämään, myyn koko pitkän linjamme ja voitolla. Tähän asti on leikitelty. Nyt aletaan tehdä businessta."
Gretry ei vastannut. Sanoi vain hetken kuluttua: "Saadaan nähdä, mitä siitä koituu."
"Minä menen nyt Illinois Trustiin", sanoi Jadwin ottaen hattunsa. "Pojille sanotaan, että tänään on vain kannatettava markkinoita. Jos paljon tarjotaan vehnää, niin on kai sitä ostettava. Ei ole laskettava alle dollarin kahdenkymmenen. Kun palaan, niin laaditaan ne kaapelisanomat."
Sinä päivänä Jadwin toteutti niin kiivaasti uhkaavansa ohjelman. Hän otti joka maakappaleeseensa niin suuren kiinnityksen kuin se ikinä kesti. Hän kiinnitti vanhan talonsakin Michigan avenuen varrella ja homesteadinsa North State kadulla. Nyt oli iskettävä iso isku, sen hän tunsi, koottava yhteen koko raskas tykistö. Vielä ei ollut yksikään hänen pörssiliikkeensä epäonnistunut. Hän tiesi ettei tämäkään. Onnetar, kultasiipinen, edelleen liiteli hänen vierellään. Ja kiinnitystensä lisäksi hän kirjotti joukon promissorivekseleitä verottaen vankan luottonsa äärimmilleen. Kootessaan sotakassaa ei mikään summa ollut liian suuri eikä mikään erä liian pieni. Hän varusti etuvartiot ja reservit kuntoon sekä yhdisti ne päärintaman kanssa yhdeksi valtavaksi hyökkäyskiilaksi.
Tullessaan Gretryn toimistoon näki hän Harguksen tavallisella paikallaan ja sai äkkiä päähänpiston. Hän kutsui miehen sivuun ja sanoi: "Hargus, haluatteko sijottaa rahanne hyvää korkoa vastaan. Antakaa minulle satatuhatta kymmenen korolla!"
Mutta Hargus katsoi häneen epäluuloisesti ja sanoi: "En minä lainaa rahojani."
"Hupsu, saatte viisitoista prosenttia."
"En lainaa", sanoi mies ja meni.
Yhden lähteen oli Jadwin jättänyt käyttämättä, vaimonsa rahat. Mutta olikin varma voitostaan, ei Jadwin jonkunlaisessa ylpeydentunnossa halunnut kajota vaimonsa omaisuuteen. Mutia koko hänen oma omaisuutensa oli vaakalaudalla. Tämä oli viimeinen taistelu, valtava yritys, hyökkäys kootuin voimin ja voitonvarmuus väreili Jadwinin mielessä hänen kierrellessään sinä yhdentenätoista päivänä. Jackson, Adams ja La Salle kaduilla.
Mutta hän tiesi vaarankin, ja kun hän samana päivänä sattui joutumaan likelle syvännettä, hämmästyi hänkin sitä myllerrystä, jonka kaiku kuului laajalti sen uuden lumivyöryn, vehnän alkaessa virrata Illinoisin ja Iowan farmeilta, Kansasin ja Nebraskan rancheilta ja koko Keski-Länneltä yhtenä suurena vuoksiaaltona tulvien yhä paisuvana Kansain Ravitsijana edelleen, ylemmä. Syvänteessä jo kieppuivat sen ensi pyörteet ja hetkeksi kohosi hänen ajatuksiin aavistus: Mitä ovat nuo huitovat pörssin miehet? Ei hän niitä vastaan taistellut, hän tappeli tätä Uutis-Satoa vastaan, vehnää vastaan, itseään Maata vastaan — kuten Gretry oli sanonut. Mitä olivat nuo hajalliset farmarisatamäärät, jotka korkean hinnan tähden viljelivät niin paljon vehnää? Mitä he merkitsivät? Vehnä kasvoi, kasvoi totellen kysynnän ja tarjonnan suuria lakeja. Hän oli uhmaten noussut näitä lakeja vastaan ja herättänyt jättiläisen. Hän oli virittänyt vaivasen inhimillisen ansansa Luomakunnan eteen ja maaäiti itse tuntien hämähäkin seitin, jonka ihmismäkäräinen oli punonut, hieroi nyt silmiään ja ponnahutti voimaansa murskatakseen sen röyhkeilijän, joka oli uhannut häiritä sen tasasta kulkua.