"En tiedä siitä mitään."
Hän ihmetteli, oliko Pagekin unohtanut. Huoneeseen tullessaan oli hän ensimäiseksi katsahtanut pöytäpaikkaan päin. Mutta siellä ei ollut mitään, ei edes kirjelappusta eikä kukaan ollut hänelle onnea toivottanut. Sisarenkin seuraavat sanat osottivat että tällä oli mielessä muuta kuin syntymäpäivät.
"Laura, kuule… Landry ja minä… me menemme naimisiin."
"Sepä hauskaa. Hän on kunnon poika."
"Olen iloinen, että ajattelet niin. Ennenkuin sinä menit naimisiin, tuntui minusta siltä, tuota noin, kuin sinä olisit voinut saada hänet, — jos olisit halunnut."
"Oh", huudahti Laura. "Ei Landry koskaan minua tosissaan ajatellut. Sellaista haikailua vain. Kun hän oppi sinut tuntemaan, en minä enää merkinnyt mitään."
"Me otamme kortteerin Michigan avenuen varrelta. Olemme laskeneet kaiken. Yhden palvelijan voimme pitää. Minä olen kyllä opetellut keittämään. Mutta tuossahan hän onkin."
Landry tuli kädessään kukkavihko ja makeisrasia. Hän oli niin loistava kuin sulhaspojan sopii, mutta hän näytti väsyneeltä ja hermostuneelta Hän sanoi: "Täytyy kiirehtiä, Page, minun täytyy olla aikaisemmin siellä."
"Kuinka voi Curtis?" kysyi Laura. "Miten käyvät asiat?" Landryn liike osotti kohtaloon alistumista. "En tiedä", sanoi hän. "Tuskinpa kukaan tietää. Eilen oli kova päivä, mutta kaipa me lopulta olimme voitolla. Hintaa yhä kohotimme. Jos luulivat Jadwinin kukistuneen, niin kylläpä erehtyivät. Me ihan ajoimme niitä edellämme. Mutta kun herra Gretry lähetti sanan myydä, tulivat ne takasin kuin sudet. Ne pudottivat hinnan viisi senttiä yhtä monessa minuutista ja meidän täytyi ostaa jälleen. Silloin Jadwin iski taas. Hinta oli pysäytetty dollariin viiteentoista, mutta me kohautimme sen dollariin viiteenkolmatta.."
"Mutta miten voi Curtis itse?"