"Ei hätää tyttöseni. Joko ajuri tuli?"
"Ei vielä. Etkö ole väsynyt? Vastahan olet viikon ollut jalkeilla.
Muista mitä lääkäri sanoi —"
"Minulla oli hyvä hoitajatar", sanoi mies sivellen vaimonsa kättä. "Minä olen kunnossa, mutta sinun täytyy olla väsynyt, Laura. Ethän ollut jättänyt huonetta yöllä etkä päivällä."
Laura pudisti päätään kuin haluten siirtyä muuhun asiaan. Hän sanoi laatikolle istahtaen: "Ihmettelenpä miltä Länsi tuntuu. Luuletko, että tulen siitä pitämään, Curtis?"
"Kyllä se oudolta tulee tuntumaan", sanoi tämä varottavasti päätään pudistaen. "Kovaa aluksi, pelkään mä."
Laura nauroi miltei halveksuvasti: "Kovaako! Nyt?" Hän tarttui miehensä käteen ja kohotti sen poskeaan vasten.
"Sinunhan pitäisi vihata minua", alkoi mies. "Minähän olen sinua loukannut ja vihdoin saattanut —"
Mutta Laura pani hansikoidun kätensä hänen suulleen, huudahtaen: "Seis! Sinähän olet tuottanut minulle elämäni suurimman onnen." Ja hän lisäsi ajatellen: "Antaumuksen sain, en voittoa, ja antautumalla minä voitin."
"Mitä, en kuullut", sanoi Jadwin.
"Ei mitään. Maailma on edessämme. Tämä suuri talo ja elämämme siinä oli vain ohimenevä tapaus."