Mies vannoi kämmentään iskien.
"Tällaisen vanhanpiiankin kanssa?"
"Vanhapiika", kertasi Landry. "Et näy ymmärtävän minua. Kun katson silmiisi. — —"
Samassa toi tyttö kuitin ilmoittaen, että viimeinen kuorma kivihiiltä oli saapunut. Lauran täytyi mennä keittiöön katsomaan, oliko uuni jo kunnossa. Ja sitten tuli kaasumies tuoden mittarin ja Landry sai näyttää hänelle paikan. Puolen tunnin päästä vasta he pääsivät Lauran kanssa vastaanottohuoneeseen työhönsä.
"Niin paljon tehtävää", sanoi Laura. "Olipa hyvä että tulit auttamaan."
"Sinun tähtesi tekisin vaikka mitä, Laura", hän huudahti tytön sanain rohkaisemana… "Mitä vaan. Sinä tiedät ken. En vain siksi, että haluaisin sinun pitävän minusta, vaikka sitäkin sydämessäni haluan, vaan siksi, että haluan olla luonasi." Ja osoittaen koko kalustoa sanoi hän peloittavan vakavasti: "On kuin kaiken tämän tautta pääsisin sinun elämääsi osalliseksi. Et usko, kuinka vaikuttaa mieheen tieto, että on hyvän ja rakastettavan naisen toveri."
"Landry, mutta eihän minulla ole kaikkia noita ominaisuuksia. Pistäppäs koukku tuohon."
Hän ojensi verhon reunaa tätä kohden, mutta Landry tarttuikin hänen käteensä, kohotti sen huulilleen ja suuteli sitä. Tyttö ei sitä estänyt ja kuin ei olisi huomannutkaan huudahti: "Oleppas nyt huolellinen, poikaseni, ihanhan saat minut pistämään sormeeni. Kas mitä teit!"
Poika oli heti täynnä katumusta ja tarttuen tytön käteen sanoi:
"Olenpas minä kolho. Mihin sattui."
Laura näytti paikkaa ja toinen tietysti heti suuteli sitä.