"Kuinka hupsua", sanoi tyttö. "Niinkuin en olisi kyllin vanha.— —"
"Et sinä niin vanha ole, ja jonain päivänä sinä menet kanssani naimisiin."
"Älä ole tyhmä, Landry. Päästä nyt jo käteni."
"Enpä päästäkään. Se on minun. En laske sitä, ennenkuin sanot, että annat sen jonakin päivänä minulle."
"Ikäänkuin sinä totta tarkoittaisit", sanoi tyttö haluten pitkittää näytelmää. Oli niin hauskaa tämän sievän poikasen rakkaus.
"Tarkoittaisit?" kertasi Landry. "Et aavista kuinka totta tarkotan.
Laura, en voi ajatella muuta."
"Pitäisikö minun uskoa tuota. Kuinka monelle tytölle olet sen jo tänä vuonna sanonut?"
Landry puristi huulensa yhteen: "Neiti Dearborn, te loukkaatte minua."
"Ohoo", huudahti Laura vetäen kätensä pois.
"Ja nyt pilkkaat minua. Se ei ole kaunista. Ei ole."