"Enhän ole vastannut kysymykseesikään vielä."
"Mihin kysymykseen?"
"Siihen, kuinka usein saat tulla meille, kun kaikki on kunnossa."
"Eikös syödä jo?", kysyi Page ovelta. "Kello on yli kaksitoista."
"Tyttö on hankkinut jotain haukattavaa", sanoi Laura. "Nyt saadaan syödä keittiössä."
"No mennään sitten, minun on aika lailla nälkä", selitti Landry.
Syötyä tunsivat kaikki väsymystä. Täti meni huoneeseensa. Mutta Page selitti, ettei tästä koskaan päästä järjestykseen, jos ei tehdä työtä, ja meni arkustaan vaatteitaan ottamaan. Hänen koiransa, Possu nimeltään saapui samassa kylmästä väristen ja sai paikan keittiön hellan takana, jossa vielä kauan vavisten makasi, oudoksuen tätä meteliä. Ilma oli edelleen huono. Sade pieksi lunta, joka suli ilkeäksi rännäksi. Pilvet roikkuivat lyijynharmaina ja paljaista puista valui vesi. Varpuset istuivat suojapaikoissa höyhenet pörrössä, pallonympyriäisinä. Ohiajavain vankkurien ajurit ja hevoset olivat öljyvaatteitten verhoamat. Katu oli autio, poliisi vain siellä seisoskeli mietiskellen. Väliin kuului joelta tai järveltä höyrylaivan vihellys.
Landry ja Laura olivat pienessä kirjastohuoneessa talon laitaosassa järjestämässä kirjoja hyllylle. Laura seisoi portailla ottaen kirjoja vastaan ja asettaen ne paikoilleen.
"Pyyhitkö ne huolellisesti?" kysyi hän ja toinen vastasi: "Kyllä varmaan" ja jatkoi:
"Kuules, missä ovat uusaikaiset novellit? Täällä on Scott ja Dickens ja Thackeray, tietysti, ja Elliot — niin, ja Hawthorne ja Poe. Mutta myöhempää ei ole kuin Oliver Wendell Holmes."