Laura nosti nokkansa. "Uusaikaisia novelleja — ei kiitos. Kun vielä on luettava 'Jane Eyre' ja olen lukenut 'Ivanhoen' ja 'Tulokkaat' vain kerran."
Hän antoi ymmärtää, että hänen makunsa oli erittäin vanhoillinen eikä hyväksynyt mitään, mikä ei ollut klassillista. Stevensoniakin hän epäili.
"Onhan tässä 'Tuhoaja'", sanoi Landry. "Luin sen viime loma-ajallani ja se ihan vei minulta pään."
"Koetin lukea sitä", vastasi Laura, "mutta en kiintynyt. Ei mitään rakkautta. Ja niin raaka, epätodellinen."
Mutta äkkiä huudahti Landry: "Mutta mikäs tämä on? 'Wanda' kirjoittanut
Ouida. Eikö ole uusaikaista?"
Punastuen sieppasi Laura sen ja sanoi: "Page sen kuletti." Mutta punastus kavalsi hänet ja Landrylta pääsi ärsyttävä huudahdus.
"Niin, luinhan minäkin sen", selitti Laura. "Enkä häpeä. Luin sen kannesta kanteen ja itkin kuin lapsi. Se on kaunis rakkaustarina ja se kertoo jaloista ihmisistä. Sillä on kai vikansa, mutta se antaa hyvän tunteen, jota sinun 'Tuhoajasi' ei koskaan voi."
"Enpä minä paljoa ymmärrä näitä asioita", selitti Landry. "Corthell ymmärtää. Hän voi puhua kirjallisuudesta tuntikausia ja hän sanoo, että tulevaisuuden novelli on ilman rakkausjuttuja."
Mutta Laura pudisti epäillen päätään: "Silloin minä olen jo kauan ollut kuolleena — se on lohdutukseni."
"Corthellilla on paljon hulluja ajatuksia", jatkoi Landry, yhä antaen kirjoja Lauralle. "Hän on hyvä kylläkin, mutta hän saa maineensa siitä, että repostelee rikki kaiken, mistä toinen voi pitää, ja että mainitsee kehuen kirjoja ja kuvia, joista muut eivät ole kuulleet puhuttavankaan. Mikä vain tulee suosituksi, heti kohottelee Sheldon Corthell sille olkapäitään. Mutta jostain Archer avenyn panttikaupasta voi hän kaivaa esille vanhan pronssikattilan ja kahvipannun, jonka joku Venäjän juutalainen on puhaltanut, ja sen hän asettua atelieriinsä, palvelee sitä ja puhelee 'Amerikan teollisuuden rappiosta.' Olen kuunnellut hänen juttujaan. Pelkkää vaikutuksen hakua."