Mutta vähitellen oli kirjahylly täyttynyt ja Laura sanoi: "Riittää, ei tänne sovi enempää." Hän oli noussut yhä ylemmä ja kun hän nyt lähti alaspäin, sanoi Landry: "Varovasti. Anna tänne kätesi."
Laura ojensi kätensä ja hänen alas astuessaan oli Landryllä rohkeutta kiertää kätensä hänen vyötäisilleen kuin tukeakseen. Hän ei ollut tätä aikonut ja hämmästyi itsekin rohkeuttaan. Miten Laura sen ottaisi! Mutta tämä ei näyttänyt sitä huomaavankaan, vaan kiinnitti kaiken huomionsa onnelliseen alaspääsyynsä. Lattialla pudisti hän hameitaan sanoen:
"Se on tehty nyt. Olenpas minä tomuinen."
Puol'avoimelle ovelle koputettiin. Kokki kysyi:
"Mitä tulee päivälliseksi, neiti Dearborn? Talossa ei ole mitään."
"Herranen aika", kuului vastaus. "En ajatellutkaan siitä. Eikö ole mitään?"
"Vain joitakin munia ja kahvia."
Laura lähetti hänet pois ilmoittaen hommaavansa ja sanoi sitten:
"Mennäänpäs ostamaan jotain. En jaksa enää olla kotona."
"Mutta minäpäs tiedän paremman keinon", sanoi Landry. "Saanko tarjota teille. Tiedän paikan, josta saa Amerikan parasta paistia. Ei enää sadakaan."
"Mutta mehän olemme näin siistimättömät."