"Mennään heti, ei siellä ole vielä ketään ja me saamme oman huoneen."
"Mitähän täti ja Pagekin sanovat. Tädin on tietysti tultava mukaan."
"Tietysti, en muuten voisi teitä kutsuakaan."
Vähän myöhemmin astuivat sisarukset, täti ja Landry kadulle, mutta ennen katuvaunuun nousua menivät he yli kadun katsomaan, miltä näytti. Lauran mielestä olivat akkunaverhot sopivat, mutta Landry katseli koko taloa ja sanoi: "Kaunein paikka koko korttelissa."
Siinä oli paljon perää. Talo oli nurkkatontilla Huron ja North State kadun kulmassa. Sitä vastapäätä oli St. James kirkko ja oli talo rakennettu pappilaksi, jonka takia sen tyylissä oli jotain kirkkojuhlallista. Rakennusaine oli vankkaa ja seinät paksut. Talon ympärillä oli nurmikko, viiniköynnös kierteli eteläpuolella ja kesällä oli kurjenpolvia ja orvokkeja etupenkereellä, ja muutamia puita kasvoi edustalla. Kaikki näytti hyvin kodikkaalta ja talo erosi edukseen muiden yksitoikkoisten, Michiganin kellahtavasta kalkkikivestä rakennettujen talojen loppumattomasta rivistä.
"Minä pidän siitä", huudahti Laura. "En ole kauniimpaa Chicagossa nähnyt."
"Ei se näytä nousukasrikkaiden talolta", selitti Page.
Täti oli tyytymätön eikä ymmärtänyt, miten koko talon saisi yhdellä laitoksella lämpimäksi.
Katuvaunujuna tuli ja Landry vei heidät alakaupungille. Laura katseli koko ajan ulos kiintyneenä mietteisiinsä ja kadun nähtävyyksiin.
"Kaikkihan näkevät, että olet maalta", huomautti hänelle Page.