"No, tuletko mukaan, veli?" lisäsi hän vielä. "Luulenpa, että
Borteouksen joukko saa vatsanväänteitä."
"Hm", mutisi Jadwin. "Kyllä sinulla on langat käsissäsi. Mutta totta puhuen, Sam, olin ajatellut pysyä erilläni viime kauppani jälkeen. Mies menee tähän peliin, menee kerran, toisen, kolmannen eikä enää pääsekään pois, vaikka tahtoisikin. Saa naarmun nenäänsä, yrittää iskeä takasin ja tapaa tyhjää ilmaa, menettää tasapainonsa ja suistuu suin päin. En halua tehdä rahaa enempää. Olen saanut pikku kasani kokoon ja haluan nauttia siitä ennenkuin vanhenen liiaksi."
"Mutta eihän tämä hiis vieköön ole keinottelua", kuului vastaus. "Näethän itse kuinka varma kauppa on. En ole penikka näissä asioissa. Tämähän on löytörahaa. Se, joka tämän perustalla myy viljaa, saa pitää rahoja jo taskussaan olevina. Tietysti tulet mukaan. Jo Helmickin jutusta asti olen pitänyt silmällä tätä härkäsaksia ja nyt minä ne sain satimeen. Etkä sinä, Jad, rahaa menemään heitä. Kyllä sinä ostat liikepaikan, jonka heti voit voitolla myydä. Tässä voi tehdä hyvän karhu-tempun. Heti kun tämä uutinen pääsee tuolla liikkeelle, laskevat hinnat huimaa kyytiä. Porteous joukkoineen ei voi niitä pitää yllä eikä pelastu pesäselvittäjiltä minuuttiakaan."
"Tiedän, Sam", vastasi Jadwin. "Eikä olekaan kysymystä siitä, ettenkö haluaisi keinotella. Liikaakin on halua. Ja siksi pysyttelen erilläni. Ei minua siinä raha houkuttele, vaan se peli. Aina tulisi lisättyä vähän, vähän vain ja sitten tulisi halu heittää suuri heitto, joka heittäisi minut itseni kumoon. Tuo voileipää kaluava Hargus pani kylmiä väreitä selkääni."
"Mutta enhän minä pyydä sinua riskeeraamaan rahaasi", väitti Gretry, "en viidettäosaakaan, en kahtakymmentäkään. Älä ole tyhmä. Tämä on vanhoillinen liike. Puhunko näin, jollen ole varma? Anna minun myydä miljoona bushelia laskuusi. Suurempi määrä kuin mitä sinä koskaan olet minulle toimeksi antanut. Mutia nyt haluan saada sinut heittäytymään mukaan päistikkaa ja kengänkorot pystyyn. Otetaanpas nuo Porteousen puskurit sarvista kiinni ja kierretään kumoon. Saimme satotiedon tänään ja jos viljaa on niin paljon kuin luulen, niin hinta putoo ja markkinat menevät sekasin. Minä myyn sinun laskuusi edullisimmin kuin voin ja sinä pääset omillesi milloin tahansa toukokuun loppuun mennessä."
Jadwin mietti. Päätöksistään huolimatta tiesi hän, että tilaisuus oli tullut. Taaskin joku outo kuudes aisti, synnynnäinen keinottelijan vaisto, kehotti häntä. Väliin oli hänelle tullut sellainen aavistus, että hänen oli tartuttava tilaisuuteen tai onni, joka niin kauan oli häntä kannattanut, pettäisi. Ilmassa ympärillään tunsi hän oudon kehotuksen, uusi voima, sattuman jumalatar lennähti hänen ohitseen kimmeltävin siivin.
"Tällaista juttua on pideltävä kuin lasia", sanoi välittäjä hitaasti, siristyvin silmin. "Tieto on neljänkolmatta tunnin kuluessa yhteistä omaisuutta eikä siis ole aikaa hukattavana. En minä tahdo hintaa pudottaa työntämällä niille miljoonia busheleita äkkipäätä. Minä ja’an määräykset tarkoin. Meillä on hyvänä puolena se, että saamme myydä vilkkaille markkinoille. Kun kaupantekijät tuolla ovat saaneet jostain hupsun sotahuhun ja hälisevät siitä nyt kuin tyttökoululaiset rotasta. Ja muutenkin markkinat ovat korkealla. Porteous on houkkio. Se sakki on kohottanut hintoja mielettömästi. Yhdeksänkymmentä neljä toukokuun vehnästä! Naurettavaa. Kahdeksissakymmenissä olisi kohtuus, pieninkin temppu sen pudottaisi. Siis", sanoi hän äkisti, "käymmekin käsiksi? Jos vanha onnesi on jälellä, niin teetpä taas jonkun verran. Kultalaitainen Onni odottaa."
Jadwin nauroi. "Sam", sanoi hän, "mitähän jos heittäisimme rahaa."
"Mitä?" pani toinen vastaan, mutta elinikäinen pelurivaisto heräsi hänessä ja hän huudahti: "All right. Kun sanasi annat, että pysyt siinä, mitä heitto sanoo! Kruuna — sinä tulet, klaava — et. Annatko sanasi?"
"Oh, enpä tiedä", nauroi Jadwin, mutta pyörittäessään puoldollarista hyppysissään tiesi hän, että kruuna tulee. Hän oli varma siitä.