Harmaa, raitainen kissa, kaulassaan nikkelinen ja punanahkanen koirankauluri, tuli takkihuoneesta ja hiipi yli lattian mitä ystävällisimmässä mielentilassa, ja kun kauppiaat toinen toisensa jälkeen sitä puhuttelivat ohikulkiessaan, kohotti se häntänsä korkealle ja kihnutti selkäänsä tuolinjalkaa vasten. Tuli myös talonmies, joka pitkällä seipäällä laski värilasiset akkunat ja alkoi kuulua sahain kahnausta puuseppien korjatessa jotain näytepöytää.
Vihdoin lähtivät konttoristitkin ja hiljaisuutta häiritsi vain silloin tällöin sahain kahina ja talonmiehen leikinlaskut pesijättärien kanssa. Askelten ääni kajahteli kuin kirkossa. Naiset kaatoivat saippuaista vettä lattioille. Neekeri lakasi bushelimäärin näyteviljaa rikkakokoojaansa. Kello oli kaksi. Taistelu oli ohi. Viisari osoitti 93. Huomisaamuun asti oli oleva hiljaista tässä vehnä-Niagaran ryöppypaikassa. Kim siivoojatkin poistuivat, vallitsi salissa hiljaisuus. Läntisten akkunain tautta paistoivat sisään laskevan auringon säteet suurina kimppuina. Ja hyljätyn syvänteen reunalla istui ainoana elon merkkinä harmaa kissa nuollen huoletta turkkiaan käpälä korkealla ilmassa.
4.
Cresslerin saliin oli kokoontunut pieni seurue — Laura ja Page Dearborn, rva Wessels, rva Cressler ja nuori neiti Gretry, mitättömän näköinen 19 ikäinen tyttö, puettuna ruskeaan avokaulaiseen silkki-pukuun. Curtis Jadwin ja Cressler seisoivat poltellen avotakan ääressä. Landry Court istui levottomana sohvalla ollen kuuntelevinaan Gretry neitosen loppumatonta juttua jostain sukulaisissa käynnistä Wisconsinissa, jossa oli nähnyt merkillisiä kanalajeja.
Sheldon Corthell, päivällispuvussa, sytyttämätön sikari sormissaan keskusteli vesiväritaulunäyttelystä Lauran ja rva Cresslerin kanssa Pagen ikävystyen kuunnellessa. Täti Wess käänteli valokuva-albumin lehtiä laskien, montako kuvaa siinä oli.
Mustaa kahvia oli juuri tarjottu, oli määrä pitää kolmas näytelmäharjotus Jadwinin pyhäkouIulasten sairaala-juhlaa varten ja rva Cressler oli kutsunut sen esittäjät aterialle. Odotettiin vain "ohjaajaa" hra Gerardya, joka aina tuli myöhään.
"Mielestäni", selitti Corthell, "menee vesivärimaalaus rajojensa ulkopuolelle, jos se yrittää olla muuta kuin harjotelma. Viimeisteltyä vesiväritaulua on arvosteltava samalla mitalla kuin öljytaulua, ja miksei siis mieluummin maalata öljyvärillä?"
"Ja vaikka oli niin paljon kanoja, ei ainoatakaan munaa saata aamiaiseksi", piipitti nti Gretry. Läsnäolevista oli hän ainoa, joka esiintyi tanssiaispuvussa. Hän menettelikin aina päin mäntyyn, puhui, pukeutui epäonnistuneesti; oli kehittymätön, kömpelö tytönletukka.
"Ei munaakaan, kolme tuhatta kanaa", jatkoi hän. "Eivät vaan munineet."
"Olisi pitänyt kutittaa niiden jalanpohjia", sanoi Landry vakavasti.