"Mistäs sitten?"
"En tiedä — — tarkoin. En haluaisi mennä kenenkään kanssa naimisiin."
"Minä voin odottaa."
"Enkä haluaisi olla kihloissa."
"Mutta pian teidän kuitenkin on kihlauduttava ja mentävä naimisiin. Kerran teidän on kysyttävä itseltänne rakastatteko miestä, joka haluaa teitä vaimokseen. Miksette kysy itseltänne nyt?"
"Minä olen kysynyt."
"Kuinka vastaatte?"
"En tiedä."
"Ettekö luulisi Voivanne aikaa myöten rakastaa minua. Tiedän että voisitte. Minä saisin teidät rakastamaan itseäni."
"En tiedä. Se on tyhmä vastaus. Mutta koetan olla rehellinen. Olen onnellinen näin. Pidän teistä ja hra Cressleristä ja Corthellista — — kaikista. Mutta hra Jadwin", sanoi hän katsoen tätä suoraan silmiin, "naiselle on vakava asia mennä naimisiin. Mies ei sitä ymmärrä. Täytyy olka varma. Jos olisinkin teistä varma, en olisi itsestäni. Usein sanon, etten mene koskaan naimisiin. Olisi ikävää jos se olisi totta. Onnekkain aatokseni on rakastaa kerran täydellä sydämellä jotain miestä ja olla hänelle tosi vaimo. Mutta se päivä ei ole vielä tullut."