Laura pudisti päätään. "Kotona vain. Hyvin vaatimattomasti. Sitten menemme Geneva järvelle."
Rva Cresslerin käsi Lauran vyötäisillä tulivat he ulos ja samassa lennätti hra Jadwinin valjakko alas katua ravurien jalkain iskiessä kivitykseen niin yhtä jalkaa kuin olisi ollut vain yksi hepo juoksemassa.
"Mikäs on ennätys?" kysyi hra Cressler ja Jadwin annettuaan ohjat lakeijalle otti kellonsa, jota valaisi sikarin hehkulla. "Yksitoista ja neljännes", tiedotti hän, "ja silta oli auki."
Hän nousi portaita löyhytellen hatullaan ja istuutui tuolille, jonka
Landry oli hänelle tuonut.
"Totta tosiaan", huudahti hän. "Käsissäni on tuskin tuntoa. Nuo veitikat vetävät ne vielä kerran sijoiltaan."
Mutta tuskin oli hän istahtanut, kun hän jo ehdotti, että lähettäisi miehen kotiin ja ottaisi Lauran ajelulle Lincoln-puistoon. Lupasi tuoda takasin tunnissa.
"Mutta minulla kun ei ole hattua", sanoi Laura.
"Eihän se saa estää", sanoi rva Cressler. Ja niin Laura lainasi Pagen hatun. Katulyhtyjen valossa he pian vilahtivat, Jadwin leveäharteisena, suussa uusi sikari ja ohjat kireällä; vierellään solakka Laura, jonka kalpeille kasvoille musta tukka heitti traagillisen varjon.
"Kaunis pari", sanoi Landry Court hieman epävarmalla äänellä.
Toukokuun puolivälissä kihlaus julaistiin ja vihkiäiset määrättiin kesäkuun alkuun. Tänä aikana oli Laura mitä vaihtelevaisin ja saattoi ystävänsä epätoivoon.