Gretry mietti hetken. — "Kaipa sen saa aikaan. Minä toimitan."
Heinäkuun lopulla alkoi näiltä tulla tietoja. Koko Europassa kysyttiin vehnää. Viljakauppiaat ostivat auliisti ja tekivät sopimuksia tulevista hankinnoista. Elokuussa alettiin tilata Amerikan vehnää. Ensin hajallisin tilauksin, sitten yhä taajemmin. Niin saapui syksy. Europassa vallitsi levottomuutta talviruoan suhteen, ja Amerikassa oli vain kohtalainen sato. Venäjä, Yhdysvallat ja Argentiina saivat elättää mailman seuraavan kahdentoista kuukauden kuluessa.
Chicagon vehnäpörssin viisari osotti 75 senttiä ja sillä hinnalla myi Jadwin koko syysvehnänsä sekä osti samassa kolme miljonaa bushelia joulukuun satoa. Koskaan ennen ei hän ollut niin antautunut syvänteen virtaan. Mutta jotain suurta oli tekeillä. Hän tunsi sen. Joka puolella tuntui vilkastuva liike. Hitaus oli lähtemästä. Yhä nopeampana vilisi virta. Ja hän oli aallon harjalla. Nyt alkoi edellisten päiväin aavistus ja päättäväisyys kantaa hedelmiä. Luottavaisena sukelti Jadwin syvyyteen. Viikko viikolta vilkastui syvänteen pyörre, joka viikko kasvoivat Europan tilaukset, ja 75—78 sentissä kieppunut hinta hyppäsi kuun lopulla ylös 80:een. Sinä päivänä osti Jadwin itselleen paikan Kauppakamarista. Hän ei enää ollut "sivullinen".
7.
Eräänä marraskuun aamuna istui Laura aamiaisella miehensä kanssa. Hän oli vakavan näköinen, ja kun Jadwin laski lehtensä työntäen kahvikupin häntä kohti, käytti hän tilaisuutta sanoakseen: "Curtis."
"Mitä, tyttöseni?"
"Rakas… milloin pääset — tästä kaupastasi? ethän koskaan ole näin ollut. Minä en enää saa sinua hetkeksikään yksikseni. Jos et tutki lehtiä ja raportteja etkä keskustele tuntikausia Gretryn kanssa, niin aatoksesi näyttää olevan siellä pörssissä. Rakkaani, en haluaisi valittaa enkä olla itsekäs, mutta tuntuu kuin olisi ikävä. Eilen sanoit että selviätte Gretryn kanssa yhdeksään ja minä odotin ja odotin. Kello yksitoista menin vuoteelle, mutta minun oli ikävä. Ilta oli pitkä. Minulla oli ylläni se puku, josta enimmin pidät…"
Pitemmälle ei hän päässyt, kun hänen miehensä otti hänet käsivarsiinsa ja itseään piinaten puheli, kuinka hän oli itsekäs aasi, joka ei ollut yhdenkään niiden kyyneleiden arvoinen, jotka nyt pirahtelivat Lauran silmistä.
"Ei puhuta siitä enää. Minä olen niin itsekäs…" sanoi Laura.
"Mitä joutavia, minähän…"