(Tanssit)
Tanssipaikka on semmoinen paikka, jossa monien ihmisten yksi-öiset kulkuradat kohtaavat toisensa, monella muotoa yhtyvät, kieppuvat yhdessä ja jälleen eroovat aamupuolella, hajaantuakseen usein eri ratoja ja eri yhdistelmissä kuin ovat yhtyneet. Jos kuvittelee, että jokaisen tanssissakävijän jälkeen koko yön jää punainen viiru, niin olisi näin syntyneitä kuvioita taivaan laelta hauska katsella juhannusyönä. Siellä täällä pitkin vihreätä maanpintaa näyttäisi vihreyden keskellä makaavan jokin jättiläismäinen alku-eläin, jonka täplämäisestä ruumiista tunkeutuu ympäröivään vihreyteen hienoja, punaisia lonkeroita. Ja jos onnistuisi näkemään läpi eläimen kuoren (pirtinkaton), näkisi tuon punaisen lonkeroaineen eläimen sisällä jatkuvan ja sotkeutuvan yhteen.
Tanssi … tanssi … kuten Taave viinapäissään toisti sitä sanaa itsekseen; se ei muodostu läsnäolevista ihmisistä eikä heidän tahdikkaista liikkeistään, vaan heidän aivoituksistaan ja tunteistaan. Jos jälkeenpäin luettelee poissaolleelle kaikki, jotka olivat läsnä, ei hän siitä saa mitään käsitystä itse tanssista, sillä tanssin oleellinen kohta on sen näkymätön henki, joka muodostuu kaikista niistä näkymättömistä ajatussäteistä, jotka yhdessä pölyn ja soiton kanssa täyttävät hämärän ilman. Yksilö häviää tanssissa, ja hänen viehätyksensä on siinä, että hän liikkuu tuossa tanssin sekoitetussa hengessä niinkuin jossain suojelevassa ainemeressä, hänen aivoituksensa voi suloisen turvallisesti piillä kaikkien aivoitusten yhteisjoukkiossa. Tanssiin saapuminen ja sieltä lähteminen on turvattomampaa, ja senvuoksi koettaa jokainen suorittaa ne salavihkaa. Mutta tanssin kestäessä tuntee jokainen oman pienuutensa kokonaisuuden rinnalla. Joku joka on tanssinut ahkerasti, pistäytyy ulos ja näkee siellä seisoskelevia hämärähköjä olentoja. Ne ovat kokonaisuuden heikkenevää äärtä, jonka olemassaolo on hyvin tarpeellinen, sillä ilman sitä rajoittuisi tanssi-kokonaisuus liian jyrkästi. Seisoskelijain tajunnassa on tuo ulospistäytyjä taas osa tiiviimmästä keskuksesta, jonka lämmöstä he heikompina aineksina riittävästi nauttivat täältä sivulta. Itse lempeä juhannusyö näyttää lukeutuvan kaikkein huomaamattomimpiin sivulla seisojiin.
Koko tanssiväki on yhtenäistä, tasaista joukkoa, toiset hiukan voimakkaampia, ja peli on samassa vireessä joukon ajatusten kanssa, sävel on koossapitävä ja kirvoittava voima. Jollei se jaksa kaikkea kirvoittaa, purkautuu ylimäärä tappelun tupsahduksena.
Elias ja Herttua ovat ilmestyneet ovensuu-joukkoon. Heidän kummankin kasvoillaan on äsken koetun voimakkaan ilon ja viininjuonnin jälki-ilme. He eroavat hieman liian paljon muusta väestä, mutta tanssi on jo niin pitkällä, ettei se seikka enää häiritse. Lyyliä ei näy pirtissä, ja Elias mukautuu heti siihen ajatukseen, ettei häntä ole koko tanssissa. Saman tekevä, he ovat Herttuan kanssa taas yhdessä ja kahden.
Mutta samassa ilmestyy kamarinovelle ensin Linnan emäntä ja hänen viereensä Lyyli. Eliaksen mieli lämpenee. Äskeisten tapausten taustaa vasten tuntuu Lyyli nyt suloisen kevyeltä ja helpolta hallita. Yö tulee ihanaksi, mutta minne saisi Herttuan!
Kas, Taave meni ottamaan Lyyliä. He kulkevat ohi ja Lyyli katsoo
Eliakseen tummissa silmissä outo hurma. — Kuka se oli? kysyy Herttua.
— Se on se, vastaa Elias. Herttua ymmärsi koko pitkän kertomuksen tämän
enempää siitä kuulematta.
Herttua katseli tyttöjä toivovin silmin. Taave jätti Lyylin ja Elias meni häntä ottamaan. Nyt Malkamäen muorin poika ja Korkeen tytär tanssivat yhdessä. Mutta niin kauan kuin ollaan tanssissa, eivät he tunnusta itselleenkään, mitä he kumpikin sydämessään tuntevat. Mutta he ovat vielä kahdenkeskenkin tänä yönä, sen näkee heidän päältäänkin, he kulkevat kahden kaukana täältä, ulkosalla, jossa nyt omiin oloihinsa jääneenä nuokkuu äskeisen juhannusaatto-ehtoon henki.
Sillä nyt on jo yösydän. Korkeen tytär katselee taas yksinään, Malkamäen
Elias meni äsken ulos.
Pirtin nurkalla tuli Taave häyryssä silmin Eliasta vastaan. Elias sanoi rauhallisesti: — Mitä perkelettä sinä teet lauluja minusta ja toisenmiehen morsiamesta?