Heiskanen. Miksi ei, jos annat yhden suukkosen vaivoistani.
Maiju. Sitten aamulla.
Heiskanen. Se on minusta yhdentekevä — vaikka milloin! Mutta anna nyt kumminkin yksi!
Maiju. Enpä annakkaan. Minulla on ennestään oikein komea sulhanen (menee lippaan kanssa vasemmalle).
11 kohtaus.
Heiskanen. Sitten Heinonen.
Heiskanen. Vai ei hän antanut minulle suuteloa. — No, olkoon sitten menneeksi! — Huomenna hän siihen sijaan pyytää. — Mutta yhä minua ihmetyttää, kuka heitti tämän kirjeen päälleni, kun isäntäväen kanssa kuljin kadulla. (Lukee kirjettä): »Minä tulen kello seitsemän illalla» seisoo siinä, ja sitten on iso M ja pieni a alla. Helsingin tytöt taitavat olla kovin ihastuneita kauniisiin miehiin ja se on kummallista, ettei saa kulkea rauhassa kadullakaan. Luultavasti se tulee tänne kello seitsemän. Minun pitää odottaa porstuassa, jos herrasväki sattuu jäämään kotiin.
Heinonen (tulee vasemm.). Minne kapsäkki jäi, Heiskanen?
Heiskanen. Tulen aivan heti, hyvä isäntä (menee kapsäkin kanssa vasemm.).
Heinonen. Muistelen panneeni torven tänne. Ah, tuossahan se onkin!… Minä pidän sen aina mukana matkoillani ja usein se onkin hyvään tarpeeseen. Milloin iloisessa seurassa, milloin taas, kun olen huonolla tuulella. Sitäpaitsi on sillä se etu, ettei taitoni pääse taantumaan.