Loviisa. On, sanon minä!
Heinonen. Eikä ole, sanon minä!
Loviisa. Onpa kyllä!
Heinonen. Ei, nyt pitää ottaa torvi esille, että saisi rauhaa. (Ottaa torven ja puhaltaa näytöksen loppuun saakka. Sillä välin Loviisa puhuu ja kiihtyy kiihtymistänsä).
Loviisa. Sinä siis tahdot suututtaa minut… Puhalla sinä vaan!… Minä tukkean korvani … ja sanon, että Akseli Hellsten kuitenkin on huono ihminen … hän on juoppo … tuhlari … hurjastelija… Hänen pitäisi istua velkavankilassa!… Samallainen olet itsekin ollut … sellaisia ovat kaikki miehet muutamia harvoja lukuunottamatta… Puhalla sinä vaan!… Minä puhun kuitenkin… Minä annan Karoliinan kelle vaan tahdon… Kuuletko sitä… Peto!… Krokodiili, karhu, kyykäärme… Petturi, viettelijä, toitottaja, torvensoittaja!… vaskenvanuttaja! Soiton rääkkääjä… Ah, minä pyörryn… (Vaipuu pyörtyneenä tuolille. Heinonen puhaltaa kulkien edestakaisin, kunnes esirippu laskee).
TOINEN NAYTOS.
(Näyttämö sama kuin ensimäisessä näytöksessä.)
1 kohtaus.
Maiju (siivoaa huonetta). Ijänkaiken tuota pölyn pyyhkimistä ja siivoamista ja kaikkea tuota… Ja jos jonkun kerran pääseekin ulos huvittelemaan, niin silloinkin käypi hullusti. En tavannutkaan Hellosta eilen, vaikka heitin hänelle kirjeen ikkunasta… Juuri kello seitsemän olin laivasillalla, mutta Hellonen oli tipotiessään.. Eikä häntä näkynyt Korkeasaarellakaan… Koko iltani meni siis hukkaan… Hyvänen aika! Juontuu asia mieleeni! Jospa hän ei olisi saanutkaan kirjettä?… Niin, ajatteles! Tai tahtoisiko hän pettää minua jollain tavalla?.. Varokoon silloin itseään! Tulen varmaankin tekemään jonkun onnettomuuden. Sillä puhuakseni totta ei minulla ole enää varaa noin vaan menettää sulhasta. Minulla on ollut monta ennen, mutta heille kaikille annoin rukkaset. He kosivat minun mielestäni niin huonosti. Hellosta kosin minä itse ja ikääkin on kaksikymmentä kuusi vuotta… Ei siis ole ihme, jos en tahdo häntä menettää … ja kaikkea tuota!
2 kohtaus.