Heikkinen. Minähän tässä vaan olen!
Heinonen (rauhoittuneena). Mieshän se onkin!
Henrikson (samoin). Sehän on kirjanpitäjäni!
Heikkinen. Neitiseni! Minä tulen toivon ja rakkauden siivillä.
Karoliina. Minunko luokseni?
Heinonen. Tuoko se onkin?
Heikkinen. Teidän äitinne on sanonut, että olette hyvin rakastettava. Ja hän sekä isäntäni ovat sanoneet, että teillä on omaisuutta kuusikymmentätuhatta. Suvaitkaa minun pyytää Teitä omakseni!
Karoliina. Mitä?
Hellsten. Mitä tämä tahtoo sanoa?
Heinonen. Kuulkaas vaan herraseni!