Loviisa. Onko teillä ollut morsian ennen?
Heikkinen. Oli kyllä! Mutta minä otan ennemmin sen, jolla on kymmenentuhatta enemmän!
Heinonen (itseks.). Hitto vieköön! Kirje olikin hänelle.
Loviisa. Kuinka te uskallatte, herraseni, tulla kosimaan tytärtäni, vaikka olette jo ennen olleet kihloissa?… Luulin teitä vakavaksi nuoreksi mieheksi ja luotin veljeni suosituksiin… Herra! Vävykseni ette tule koskaan!… Hyvästi!
Heikkinen (itsekseen). Saakeli soikoon! Ja minä kun luulin, että hän oli lukenut kirjeet. (Ääneen) Anteeksi, että tulin häiritsemään! — Hyvästi! (Menee perälle).
Heiskanen (seuraa häntä). Herra unhoittaa kirjeen! (Pitää kirjettä samassa kädessä, jossa harja on).
Heikkinen (kääntyy kiiruusti ympäri). Herra Henrikson! Herra Henrikson! (Kääntyessään sattuu hänen kasvonsa harjaan ja likaantuu).
Heiskanen. Ai perhana!
Heikkinen. Senkin aasi! — Etkö varota ihmisiä! (Toiset nauravat).
Heiskanen. Hä—hä—hä. Herra on musta kuin muriaani, vaan pestessä se paranee!