Hän on kumma Sinusta kuin kijtät Nykyjsen ajan arwoa, Kuin rauhan touwot turhin käytät Rakastain Tansin rujhua; Wajn Pojka Pohjan, wuorill sjennyt, Kujnka se turhin tytyypi? Hän taasen luonnon tejlle rjennyt Isänsä iloon mjeltyypi.
v. 3.
Wajn Sota Sopaa ylentäissä Wojma on hällä wajawa; Se käypi raskaaksi, kuin kyrssä, Jonk' yli kulkee Otawa: Ilossa mjehuus oli mennyt, Tarmoki Isäin tuhlattu; Ja Göthan Leijo lewon löynnyt, Mies walitujhin werrattu.
v. 4.
Ah! itke ystäwäni — ollut On ajka — mujnon ihana: Sen meno, mainioksi tullut, On monell' outo tarina; Wjelä wähätki työt ja tawat Kauniiksi kyllä kerskataan, Waan annas wuojet toistawat: Niin Carlen wertaa kaiwataan.
v. 5.
K'en wuosisatain kuluttuwa Saa wjelä kansan kyyneleet, Mikä ääni tuonen ouwostuwa, Nyt hejkkoja herättelet? Net owat kuolleet kuninkaamme. Kuin rjensit kohen taiwaasta; Näjn kotkan pojat nähä saamme Menewän Isäins majasta.
v. 6.
O Carle! siwulles sowitaan Mä työstin kauniin mjehuuwen, Kujn käwi ulos saksaan Sotaan Wojttamaan uskon wapauwen; Myös heitä moni pahan suopa Kjelellä kärmeen häwäsee; Wain ken' on tähet alastuopa? Ken' linnun raan ratkasee?
v. 7.