Suomen kaunokirjallisuuden historiassa loistaa Franzenin nimi kirkkaimpana tähtenä ennen Runehergiä. Mitä Porthan oli tieteellisellä alalla sitä oli Franzén runollisella: välittäjä 18:nnen ja meidän vuosisatamme välillä, keskus, johon ruotsinvallan ajan kaikki jaloimmat riennot yhtyivät, tullaksensa uuden ajan perinnöksi, vankaksi uutisrakennuksen pohjaksi. Franzénin jälkiin astui Runeberg.
Frans Mikael Franzén syntyi, vanhempainsa esikkona, Oulussa 9 p. Helmikuuta 1772. Suku oli Karjalasta kotoisin. Runoilijan isä Zakarias Frantzén oli kauppias, äidin nimi oli Helena Schulin. Franzén on itse ihmetellyt kuinka hänessä oli voinut syntyä runohenkeä, kun hän oli kasvanut tervatynnyrien ja kauppatavarain keskellä. Mutta kotiseudun luonto epäilemättä oli omiansa herättämään runollisia tunteita: siinä oli avara meri, mahtavat kosket ja valoisat kesäyöt, joina vanhempien pihalla seisovan viirinsalon päästä lauloi harvinainen muuttolintu, jonka luultiin ennustavan ihmisen kuolemaa (ks. Kotona oleville ja Tunturin satakieli). Sen ohessa kotikin vaikutti samaan suuntaan: siinä oli ihmeellisen kaunis, lempeä ja hurskas äiti, joka, aivan nuorena naimiseen menneenä, vanhimmassa lapsessansa vähitellen näki ennemmin seurustelijaa kuin poikaa. Ja äidiltään poika perikin lempeän luonteensa, äitiin hän kiintyi mitä hellimmillä rakkauden siteillä. Usea runoelmakin muistuttaa häntä (esim. Peili ja Äiti ja poika).
Jo kolmetoista-vuotiaana Franzén tuli ylioppilaaksi Turussa. Porthan, joka tutki tulokasta, ennusti todistuksessaan, että nuoresta ylioppilaasta kerran tulisi "kirjallisen yhteiskunnan valo" (lumen reipublicae literariae), Ja tämän ennustuksen täyttämiseen Porthan itse oli avullisena. Franzén asui näet kaksi vuotta hänen kodissaan, ja myöhemmin hän seurasi Porthania matkoilla ympäri Suomea. Helppo on ymmärtää miten kanssakäyminen semmoisen miehen kanssa nuoreen Franzéniin vaikutti. Runoilija onkin mitä lämpimimmin tunnustanut kiitollisuuden-velkansa Porthania kohtaan, esim. kauniissa runoelmassa Porthanin hautajaisissa.
Jouluksi 1787 Franzén palasi kotiin ja jäi sitten seuraavan vuoden pois yliopistosta. Tehtyänsä ensimmäisen matkansa Tukholmaan hän kotimatkalla sai tiedon isänsä äkkinäisestä kuolemasta. Nyt hän katsoi velvollisuudekseen olla rakkaan äitinsä avuksi kauppaliikkeessä, mutta hän huomasi pian, ettei hänestä ollut kauppiaaksi. Hän siis palasi opintoihinsa ja tuli vuonna 1789 maisteriksi Turussa.
Äiti oli sillä välin mennyt uuteen avioliittoon kauppias Lars Keckmannin kanssa, joka lapsipuolia kohteli niinkuin hellä isä ainakin. Promotsioonin jälkeen Franzén taas jäi vuoden kotiin ja oli sen jälkeen vuoden Upsalassa, missä hän tutustui Kantin filosofiaan. Vuonna 1792 hän tuli dosentiksi Turussa.
Siihen aikaan hän jo harjoitteli runoilemista. Olihan Franzén jo varhain alkanut sepittää runoelmia, mutta 1792 hän ensikerran esiintyi julkisesti runoilijana. Hän kirjoitti tämän vuoden promotsiooni- runoelman ja piti sittemmin kuningas Kustaa III;n kuoleman johdosta runomittaisen surupuheen. Viimeksi mainittua Porthan muutamissa kohden korjasi, sillä nuori runoilija ei vielä ollut löytänyt sitä sointuvaa muotoa, jolla hän pian yleisöä ihmetytti; sitä paitse itse ainekin vietteli häntä korupuheisuuteen, joka oikeastaan oli hänen luonteellensa vieras.
Mutta jo seuraavana vuonna 1793 Suomi ja Ruotsi oppi tuntemaan, että sillä oli runoilijanero aivan omituista ja uutta laatua. Silloin julaistiin muutamat Franzénin runoelmat Tukholman sanomalehdessä "Stockholms-posten", jonka toimittaja oli kuuluisa runoilija Kellgren, hänkin Porthanin oppilaita. Kellgren liitti yhteen niistä runoelmista mitä kiittävimmän arvostelun. Mutta tuo runo olikin Ihmisen kasvot, ihmeen kaunis ideaalisuuden puolustus ajan materialismia vastaan. Samaten oli näitten runojen joukossa Runotar ja Vanha soturi. Pian seurasi niitä Kolme sulotarta, Pienoiset y.m.
Samaan aikaan kuin Franzénin ensimmäiset runot julaistiin oli hän itse taas Tukholmassa, tutustui Kellgrenin kanssa ja saavutti hänen suosiotansa ja ystävyyttänsä. Kaksi vuotta myöhemmin Porthan hankki hänelle tilaisuuden tekemään jotensakin pitkän ulkomaanmatkankin. Rikkaan kauppiaan pojan seurassa Franzén matkusti Tanskaan, Saksaan, Ranskaan ja Englantiin. Kaikkialla runoilija ahkerasti tutki kirjallisia ja taiteellisia oloja, mutta sen ohessa hän innokkaasti seurasi valtiollistakin elämää. Ranskaan tullessaan hän oli täynnä toiveita siitä että vallankumouksen kautta syntyisi uusi ja parempi aika ihmiskunnalle. Vieläpä hän Ranskan vapauden kunniaksi kirjoitti ranskankielisen runoelman (A la liberté française), joka julaistiin ranskalaisessa aikakauskirjassa. Likemmin katsottuna Ranskan vapaus muutamissa kohden kyllä petti Franzénin toiveita; mutta laillisen vapauden hartaaksi ystäväksi hän koko elinaikansa jäi, sen näkee runollisesta kertomuksesta Julie de S:t Julien eli Vapauden kuva, jonka hän kirjoitti kolmekymmentä vuotta myöhemmin, mutta joka perustuu hänen tällä matkalla kokoelemiinsa muistoihin. Muita ulkomaanmatkan synnyttämiä runoelmia ovat Laulu maanmiesten kesken ja Reinin rannalla.
Kotimatkalla Franzén taas kävi Tukholmassa, jossa hän muun muassa tutustui rouva Lenngrenin kanssa. Virkakin hänelle siinä tarjottiin, mutta hän riensi takaisin Turkuun, missä hän poissa ollessaan oli tullut nimitetyksi yliopiston kirjastonhoitajaksi. Muutamia vuosia myöhemmin hän sen ohessa tuli kirjallisuuden historian professoriksi, ja sittemmin hän vaihtoi tämän viran historian ja siveysopin professorin-virkaan. Papiksi vihittynä hän 1803 tuli Paimion palkkapitäjän kirkkoherraksi.
Vuonna 1797 hän voitti Ruotsin akatemian suuren palkinnon laulullansa runoilija Creutzin kunniaksi. Akatemian juhlapäivänä Franzén oli itse läsnä, ja Leopold, joka antoi hänelle palkinnon, lausui hänelle kauniimman tervehdyksen, mikä koskaan on semmoisessa tilaisuudessa lausuttu. Kotimatkalla ympäri Pohjanlahtea Franzén kirjoitti pitemmän puolisen runoelman Emili tahi ehtoo Lapinmaassa, jossa myös löytyy tunnettu laulu Juokse porosein.