Sitä merkillisempi on siis että Franzénissa syntyi niin vankka suomenmielisyys kuin se, joka esiintyy runoelmassa Suomen viljelys. On kuitenkin helppo nähdä mistä lähteistä tämä tunne on saanut alkunsa. Ensiksi aikakausi, Rousseaun jäljissä, ihaeli luontoa ja luontoperäistä elämää, ja siitä seurasi myös kansanrunouden ihaeleminen, joka Franzénin runoelmassakin ilmestyy. Toiseksi häntä innostutti Porthanin johdattama isänmaallinen viljelystyö, jossa hän itse oli tehokkaasti osallisena. Ja lopuksi hän iloitsi kun poistettiin semmoisia säädöksiä, jotka olivat sortaneet nimenomaan suomalaisten etuja ja vapautta, esim. Tukholman luonnoton kauppaetuoikeus. Kaikki nämät tunteet vaikuttivat, että Franzén mielikuvituksessaan näki ajan, jolloin
rinnalla Ruotsin Suomeani ihmehtii maailma, mi siit' ei tiennytkään.
Kuka moittisi Franzénia siitä ett'ei hän ehtinyt kauemmaksi, että hän, kun eron hetki tuli, etupäässä tunsi eron synnyttämää katkeruutta, eikä liioin tulevaisuuden toiveita mitä Suomeen tulee (ks. Priki ja pursi, Sisällinen yhdistys)? Olipa hän kuitenkin laskenut peruskiven, jolle tuleva aika Suomessa rakensi itsenäisyyttänsä.
Sillä päivän selvää on meille suomalaisille, että Franzén, samoin kuin sittemmin Runeberg, mieleltään oli tosisuomalainen. Onpa jo Cygnaeus viitannut siihen että hänen runoelmansa monessa kohden muistuttavat Kantelettaren runoja. Selityksensä tämä seikka saa siitä että Franzénin suku oli laulunrikkaasta Karjalasta kotoisin; ja tunnettu on sitä paitsi että runoilijan äiti hänelle, hengellisten laulujen rinnalla, opetti suomalaisia sananlaskuja ja muita kansanrunouden tuotteita. Ruotsissakin jo varhain on huomattu kuinka Franzénin runouden luonne muistuttaa hänen maanmiestensä Fresen ja Creutzin runoelmia. Mutta ennen kaikkea me nyt voimme selvästi nähdä että Franzén monessa kohden on Runebergin edelläkävijä.
Eikö jo Franzénin uskonnollinen kanta ole sama, joka kohtaa meitä Vanhan puutarhurin kirjeissä? Eikö Vanha soturi muistuta meille Vänrikki Stoolia? Ja mikä on tärkeintä: se kuva, jonka Franzén antaa Suomen kansasta, se on sama minkä kaikki tunnemme Runebergin teoksista. Hymni maalle esim. antaa meille pienen kuvaelman Suomen talonpojan elämästä, joka on ikään kuin luonnos Aaronin historiaan. Ja lopuksi: kun Franzén eron hetkenä lausui omat ja Suomen tunteet runoelmassa Priki ja pursi, niin hän siinä kertoo, kuinka Suomi nurkumatta kärsii kohtaloansa syystä että "on nimi veljellään ja maine, vapaus pelastettuna". Eikö tässä astu silmiemme eteen kansa, jonka "alttius on rajaton", joka niinkuin Munter
kärsi vaivaa, rasitusta, yhtä vaan ei — valitusta.
Syystä siis Runeberg on niin innokkaasti ylistänyt Franzénia. Hänen lauseistaan huomaa selvästi, kuinka hän Franzénissa on nähnyt neron, joka paremmin kuin kukaan muu on tyydyttänyt hänen suuren sielunsa henkisiä tarpeita. Jalompaa, kauniimpaa ja samassa asiallisempaa kuvaelmaa varmaan ei mikään runoilija ole toisesta runoilijasta antanut, kuin Runeberg Franzénista. Emme voi siis paremmin lopettaa tätä katsausta kuin kertomalla mitä Runeberg antaa "vanhuksen" sanoa Franzénista.
"Olen usein itsekseni puolustanut mielipidettä, joka varmaankin monesta tuntuu omituiselta, mutta joka kuitenkin minusta aina pitää paikkansa ja on päivän selvä, sitä nimittäin, ettei ruotsinkielisissä runoilijoissa ole ainoatakaan, jota olisi niin vaikea oppia perinpohjin tuntemaan ja täydelleen käsittämään, kuin Franzénia. Hänen teoksensa saattavat senvuoksi minun mielestäni olla vanhastaan tutut ja kuitenkin joka kerta uudelleen lukiessa tuntua uusilta. Luuletteko minun tarkoittavani, että Franzén muka olisi hämärä, umpimielinen ja ylen oppinut? — Minun lastenlapseni osaavat ulkoa hänen runojansa ja laulavat niitä. Lapsi käsittää hänen sanojaan, tuntee mielihyvää niiden lempeästä sulosoinnusta ja iloitsee yksinkertaisista kuvista, sanalla sanoen: lapsikin voi tavallaan ymmärtää Franzénia. Mutta voidaksemme täydelleen tajuta sen taivaallisen viattomuuden ja puhtauden, joka Franzénin runoudessa kohtaa meitä niin pinnalla kuin syvyydessä, tulee meillä olla, lapsen turmeltumattoman mielen ohella, myöskin pitkän elämän koottu viisaus, kokemus, joka on elämän häikäiseväisyyttäkin kestänyt, ja tunne, joka, liioiteltuihin ja teeskenneltyihin mielivaikutteisiin väsyneenä, kahta vertaa lämpimämmällä rakkaudella on palannut ijäti tyvenen, raikkaan ja iloisen luonnon helmaan. En tiedä, mutta minun on monien muitten runoilijain teoksia lukiessani käynyt niin, etten ole niitä ymmärtänyt laisinkaan tai olen ymmärtänyt niissä kaikki tyyni yhdellä kertaa, niin etteivät ne uudestaan lukiessa ole tulleet minulle selvemmiksi eikä rakkaammiksi entistään, vaikka olenkin niitä mielihyvällä uudestaan tervehtinyt ja iloinnut niiden opettavaisista ja kauniista tarkoituksista. Franzénin lauluja taas olen uudestaan lukemisella oppinut yhä paremmin ja paremmin ymmärtämään, ja mitä enemmän oma olentoni on selvinnyt, mitä toivorikkaammaksi ja tyynemmäksi oma sieluelämäni on tullut, sitä enemmän olen niissä löytänyt vastaavaa rauhaa ja ihanteellisuutta. Minusta tuntuu, kuin niitä voisi verrata vanhoihin alkuperäisiin taruihimme, jotka ilahuttavat lasta, innostuttavat nuorukaista ja vastaavat miehen syvällisimpiä mielipiteitä elämästä. Minä tahtoisin vaan Franzénin runoista sanoa kauniimpia ja puhtaimpia mielipiteitä. Sen vuoksi en pidä Franzénin runoelmain ymmärtämistä lastenleikkinä, vaikka mielelläni kuuntelen, kun lastenlapseni laulavat niitä huvikseen; vaan ajattelen sen sijaan, että ainoastaan se ymmärtää ja oivaltaa häntä oikein, jolla on rikas kokemus elämän valheloistoista ja virvatulista, hairahduksista, intohimoista, taisteluista ja rikoksista, ja joka siitä, voitosta iloitsevin sydämmin, voi luoda katseensa siihen enkelimaailmaan, jonka Franzén lumoaa eteemme".
Valfrid Vasenius.
Paitsi mitä ylempänä on selitetty, seuraavat kohdat vielä kaivannevat selitystä.