On jo mainittu että Franzén, niinkuin 18:nnen vuosisadan miehet ylipäätään, harrasti valistusta ja vapautta. Runoelmassa Kellgrenin kuoltua hän ihastuksella muistaa Kellgrenin sanat, kun saapui tieto Ranskan vallankumouksesta: "olen itkenyt kuin lapsi — ei, niinkuin mies". "Emili" taas osottaa, että Franzén katsoi naisen asemaa vapaamieliseltä kannalta: hän siinä puolustaa naisen tasa-arvoisuutta miehen rinnalla. Myöhemmin hän kyllä kirkollisen asemansa johdosta vastusti yhtä ja toista vapaamielistä vaatimusta; mutta merkillistä on että hän 1825, keskellä ankaraa eurooppalaista vapauden vainoomista julkaisi runoelmansa Julie de S:t Julien, jossa sanotaan:
Kuin luonto itse, vaikka hirmumyrskyt, maanjäristykset, vedentulvat raivoo, lakinsa, järjestyksens' säilyttää: niin järki, totuus, ihmisoikeuskin viimeksi voittaa, vaikka pimeyden ja sorron mahdit kuinka kansaa painais; ja ajan kello, vaikka viisaria taapäinkin työnnetään, ei taapäin käy.
Vapauden ja valistuksen rinnalla Franzén ihaili hyvettäkin. Mutta tämä ihaileminen ei hänessä ollut järjen asia vaan; sanoohan Runeberg aivan oikein hänestä: "hän lauloi hyveestä yhtä ahkerasti kuin ajan muut runoilijat, mutta sillä tärkeällä erotuksella, että hyve ei näkynyt otsakkeena hänen runoissaan, vaan niissä eli alkuaineksissaan, jotka ovat viattomuus, rakkaus ja ilo".
Tähän vaikutti epäilemättä tehokkaasti Franzénin uskonnollinen kanta. Siinäkin huomaa kyllä, että hän on 18:nnen vuosisadan mies: hän rakastaa tässäkin järkevää selvyyttä ja käytöllisyyttä. Mutta samassa on hänessä lämmin uskonnollinen tunnekin, joka täydentää järkiperäisyyden. Mitä selvimmin Franzénin kanta ilmaantuu symboolisessa kertomuksessa Kolme veljestä. Ihmisen on käyttäminen elämää, tekeminen niin paljon hyötyä kuin mahdollista, toivossa että hän kerran saa nähdä toista täydellisempää elämää. Synkkä mietiskeleminen uskonnosta ja kevytmielinen uskonnon halveksiminen olkoot molemmat häneltä yhtä kaukana.
Franzén on itse viitannut mainittuun kertomukseen selittääksensä miten molemmat osat Selma ja Fanny sarjasta kuuluvat yhteen. Ensimmäinen osa, Selma-laulut, kuvaelee maallista iloa, toinen, Fanny-laulut, taivaallista iloa, joka kehittyy maallisesta. Jo tästä näemme selvästi Franzénin kannan mitä elämän iloon ja nautintoon tulee. Hän ylistää hetken nautintoa hänkin, niinkuin hänen aikalaisensa, mutta niin että
jos jaloa, suurta sä tahdot, henkeä ällös sä sammua suo.
Tämä varoitus kohtaa meitä usein Franzénin lauluissa, ja niin runoilija on jalostuttanut nautinnon, löytänyt sovinnon sen ja hyveen välillä.
Näistä nyt mainituista periaatteista seuraa, että Franzén ihmisen ihanteeksi asettaa kaikkien sielunvoimien sovinnollisen yhteyden. Tämä ihanne ilmaantuu jo yksityiselämän alalla, esim. runoelmassa Kolme sulotarta, mutta samaten yhteiskunnallisessa elämässäkin (ks. Yksipuolisuus, Muudan tapaus Ateenassa).
Molemmat alat runoilija yhdistää Ylioppilaslaulussansa. Tämä laulu valaisee Franzénin kantaa mitä maalliseen elämään tulee yhtä täydellisesti kuin Kolme veljestä hänen uskonnollista kantaansa. Nautinnon ja hyveen keskinäinen väli esiintyy siinä, samaten kuin kodin ja isänmaan. Koti, se minkä ylioppilas on jättänyt ja se, mikä hänen kerran on perustaminen, olkoon hänen omanatuntonaan, työ isänmaan hyväksi hänen päämääränänsä.
Isänmaa, se oli Franzénille, niinkuin Porthanille, epäilemättä Suomi, mutta Suomi Ruotsin rajojen sisäpuolella. Arvostellessamme tätä Franzénin suomenmielisyyttä meidän täytyy muistaa, että kansallisuudentunteella ei viime vuosisadalla ollut sama merkitys kuin nyt. Olipa moni, valistusfilosofian vaikutuksen alaisena, taipuvainen katsomaan eri kansojen omituisuuksia vastuksiksi vaan, jotka estivät ajan uneksimaa koko ihmiskunnan veljeytymistä.