* * * * *
Kaikki arvostelijat ovat olleen yksimielisiä siitä että Franzén etupäässä on lyyrillinen runoilija, Semmoisena hän ensin saavutti aikalaistensa suosion, semmoisena hän säilyy jälkimaailman muistossa.
Silloin kuin Franzénin ensimmäiset runoelmat ilmestyivät vallitsi Ruotsin runoudessa 18:nnen vuosisadan järkiperäisyys. Käytiin sotaa "ennakkoluuloja" vastaan, ihailtiin hyvettä, vapautta ja valistusta. Semmoisessa luonteessa, kuin esim. Kellgren oli, valistuksen harrastus todellakin synnytti runoilijan innostusta. Mutta ei moni voinut seurata häntä tällä uralla; useimmiten järkiperäisyys synnytti kylmää ivaa tahi tyhjää korupuheisuutta. Ihmiset janoivat runoutta, joka puhuisi sydämmelle, eikä järjelle vaan.
Mutta ajalla oli kahdet kasvot, siis se lauloikin kahdella äänellä. Toinen oli järjen ja hengen, toinen nautinnon. "Ennakkoluulojen" seurassa poistettiin pian vanhat siveelliset periaatteetkin ja vapautettuna niistä ihminen ylisti nautintoa huolimatta hyveestä ensinkään.
Vaan ei tämäkään katsantotapa tietysti voinut tyydyttää jalompia mieliä. Eikä sekään auttanut, että Thorild järjen sijaan nosti tunteen lippua; melskeinen kuin hänen oma tunteensa oli, se vaan enensi häiriön hänen aikalaistensa mielessä. Missä oli rauhaa, sovintoa?
Vastauksen tähän kysymykseen löysi kaksi runoilijaa: Ruotsin Anna Maria Lenngren ja Suomen Franzén. Molemmat viittasivat siihen maailmaan, jossa sovinto ja rauha säilyvät huolimatta aikakausien mullistuksista: kodin ja lapsuuden maailmaan. Siinä ei järkistellä, siinä iloitaan viattomasti. Ja kun he asettuivat tälle kannalle, niin heidän runoelmissaankin säilyi lapsuuden viattomuus, perhe-elämän hellyys. Janoaville sydämmille tarjoutui luontoperäisten tunteitten raikkaasti pulppuava hete.
Mutta rouva Lenngren oli nainen. Hänen vaikutusalaansa rajoitti ajan ahdasmielinen katsantotapa. Nuorena hän kerran koetti murtaa aituuksiansa, mutta se ei onnistunut; sen tähden hän jäi kun jäikin rajoitetulle alallensa.
Franzén taas oli mies: koko maailma oli hänelle avoinna. Yliopiston opettajana hän tunsi velvollisuudeksensa tutustua ajan jaloimpien henkien ajatuksiin. Itse hän oli tilaisuudessa suurissa kulttuurimaissa tutkia ajan sekä valtiollisia että muita rientoja, ja suomalaisena hän tunsi velvollisuudeksensa kaikesta mitä hän oppi ja näki etsiä etupäässä sitä, mikä soveltui hänen kansansa luonteeseen.
Niin syntyi tuo Franzénin maailmankatsomus, joka on niin ihmeellisen ylevä ja sovinnollinen, ettei Ruotsin ja Suomen kirjallisuudessa häntä ennen löydy sen vertaista, eikä hänen jälkeensäkään muilla kuin niiltä molemmilla, jotka ovat suorastaan jatkaneet hänen työnsä: Runeberg ja Topelius.
Luokaamme pikainen silmäys tähän maailmankatsomukseen.