Eräälle työkumppanille.
Sä naurat arvostelua, min saan, sä, jota kenkään ei viel' ole morkkaellut. Vaan ken voi sua arvostellakkaan: ei lue yksikään, mit' olet kirjoitellut.
Kointähti.
Sinusta, Jesus, milloin mä elin erossa, harhailin yössä silloin maailman korvessa. Syvyyden reunall' aivan mä petyin kulkemaan, ja sumu multa taivaan jo kätki kokonaan.
Tukea varsin vailla, toivotta seisahdin: ah, kolkon kuolon mailla mä olin, huomasin. Vaan silloin sanas paistaa minulle, Jesus, soit, taivaaltani ja maista pois sumun synkän loit.
Kointähti aamuruskon koittaissa valaisi. Mun sieluni sen uskon silmällä havaitsi. Suloisna seisoit perin vuorella Taborin; vaan priiskoitettu verin, ah, olit kaunihin.
Toit meille taivaan valon, ja valoon lähdit Sa, taas nousit, armon jalo aurinko, Jumala. Sielumme Sulta perii vain voimaa, eloa. Ah, sinusta ken erii, on kuolon varjossa.
Sovituksen oppi.
Valitus.
Voi mä syntiin kurja vanki, saalis kerran kuolemanki! Miss' on turva, toivoni, kun mua syyttää ankarasti aivan nuoruudesta asti koko kurja eloni?