Sappho yksin.

SAPPHO (hetken vaitiolon jälkeen) On jousi lauennut (Pannen kätensä rintansa ylitse) ja tuoss' on nuoli! — Ken vielä epäilee? On kaikki selvää! Melitta elää hänen sydämessään, jok' ompi unhottanut valansa, ja hänen muotons' saavat unet, jotka nyt hiipii vuotehelle petturin. On Sappho hyljätty, ja orjan tähden? Niin, hyljätty! Ja kenen hylkäämä? Ma enkö enää ole sama Sappho, jok' kuninkaita jaloissansa näki, ja kruunuill' leikitellen hetken katsoi ja kuuli — heidät sitte hyljätäkseen, ja sama Sappho, jota koko Kreikka on kerran kunnianaan tervehtinyt? Oi hullu! Minkätähden astunut oot laakerien kunnahalta alas, miss' yhtyy tähtisoitto Musain kuoroon, sa tänne laakson ahdinkohon, missä vain köyhyys, uskottomuus vallitsee? Siell' oli pilvein luona sijani, tää paikk' ei muuks kuin haudaks ole mulle. Hän, jonka jumalat on valinneet, maan lapsihin hän älköön liittykö, ei ihmisten ja ylimaallisten oo arpa samaan maljaan sekoitettu. Vain toisen maailman voit valita eik' ole paluuta sun valittuas; yks puraisu jo maineen hedelmähän se Proserpinen kranatien tavoin sun riittää liittämähän varjoihin, etk' enää elävitten joukkoon kuulu! Ja turhaan elämä sua kutsuilee ja suloäänin korvahasi soittaa ja tarjoo lempeä ja ystävyyttä. Oi onneton! Sa halaat ruusuja ja okaan painaa saat sa rintaas vasten! —

Mut nähdä tahdonpa ma kaunottaren jok' ompi Sapphon syrjään sysännyt. Mit' uskoa? Mun muistoniko pettää, kun, siltä kysyessäin, mieleen tuopi se hennon, aran lapsosen? Ma muistan vain silmät, jotka aina maata etsi, ja huulet lapsen tavoin jokeltavat ja tyhjän poven, jonka heikot aallot vain leikki sekä rangaistuksen pelko voi saada tympeästä rauhastaan. Tai enkö huomannut ma suloa, mi hänet tytön läheisyyteen vetää? — Melitta! — Nähdä tahdonpa! — Melitta!

Kolmas kohtaus.

Eucharis. Sappho.

EUCHARIS
Sa jotain käsketkö?

SAPPHO
Melittaa huusin.
Miss' on hän?

EUCHARIS
Missä? huoneessansa, luulen.

SAPPHO
Hän etsii rauhaa? — Mitä tekee hän?

EUCHARIS En tiedä. Mutta koko olentonsa ja käytöksensä outoa on tänään. Hän aamull' oli vaiti, kyynelehti; mut äsken iloisena tapasin ma hänet syli täynnä vaatteita ja liinasia, matkalla hän oli päin puroon, myrttimetsän siimekseen.