Phaon, Melittaa taluttaen. Miehiä.
Sappho palvelijattarineen taustalla.
PHAON Haa! Häneen koskea ken uskaltaa! — En ole suojaton, vaikk' aseen veitte. Mun nyrkkini se muuttuu kurikaksi, käsvarreksi jok'ainut jäseneni. Melitta! Mikään väkivalta ei, niin kauan kun ma hengitän, sua tapaa. Ja tätä viatonta loukatako te voisitte, ja ootte miehiä? Niin julmaks heikon naisen ainoastaan ma luulin, ärsytetyn, heikon naisen! Sa häntä löit, ma tunnen sinut. Pois! — Pois luotani! Ett'en ma etukäteen veis kostonjumalilta saalistaan! — Kuin voit sa?
MELITTA
Hyvin.
PHAON Katsehes sen kieltää! Tuo vavistus ja kalvakkuus ne tietää sun suusi ensi valheen lausuneen. Äl' usko vihaani sa lieventäväs, sen uuteen liekkihin sa lietsot vain! Sa tänne ruohopenkerelle istu, miss' ensi kerran silmäs kirkkaus ja lempeys mua vastaan säteili, ja niinkuin päivänkoiton kultasäteet se synkät siteet unen hellitti, min helmaan hän mun oli tuutinut; tääll' alkanut on lempi ensi työnsä, myös tällä paikalla sen päättäköhön! — Miss' Sappho —?
MELITTA
Phaon, älä häntä huuda!
PHAON Oo rauhassa. Ma oonhan vapaa mies! Ken antoi oikeuden pidättää mun askeleitain? Vielä oikeutta voi jakaa Kreikka, sen hän kokekoon. Nyt Sapphon luo!
ERÄS SAPPHON MAANMIEHISTÄ
Sa jäät!
PHAON
Ken pidättää?
MIES
Me kaikki.
PHAON
Olen vapaa mies.