Seitsemän valkoista marmoriporrasta johti ylevännäköiselle käytävälle, jota kaksi mahtavaa graniittipylvästä kannatti. Oven yläpuolelle oli kultakirjaimilla kaiverrettu: "Jätä tänne astuessasi jälkeesi kaikki pahat ajatukset."
Astuimme porttikäytävän läpi suureen, kivilaatoilla silloitettuun eteiseen. Keskellä huonetta oli korkealla jalustalla Gautama Buddhan kuvapatsas. Seinät olivat koristetut kirjoituksilla, jotka käsittivät vanhojen viisaiden tärkeimpiä opetuksia. Oikealla ja vasemmalla avautui ovia pitkiin käytäviin, jotka veivät veljien asuinhuoneisiin, mutta sisäänkäytävää vastassa oleva ovi vei ihmeelliseen puutarhaan. Siellä oli puita ja kasveja, joita muuten vain näkee troopillisissa maissa. — Puutarhan taustassa oli valkoinen marmorinen rakennus, jota peitti kupukatto, se sama, jonka jo laaksoon astuessani olin kaukaa nähnyt. Kupukatolla oli hopeinen lohikäärme kultaisen maapallon päällä.
"Tämä on temppelimme kaikkein pyhin", sanoi Mestari. "Sinne et voi päästä. Jos koettaisit sinne pyrkiä, seuraisi silmänräpäyksellinen kuolema. Ja joskin voisit elävänä siihen astua, ei se sinua hyödyttäisi, sillä tämä pyhäkkö pysyy pimeänä jokaiselle, joka ei tuo mukanaan omaa henkistä valoaan, jumalallisen älyn sammumatonta soihtua."
Astuimme erääseen käytävään. Vasemmalla puolella oli useita ovia, joista päästiin veljien huoneisiin. Mutta oikeanpuolisella seinällä, josta siellä täällä avautui ovia troopilliseen puutarhaan, oli ovien välissä lukuisia maalatuita maisemakuvia. Yksi kuva esitti intialaista maisemaa, jonka taustassa oli valkoinen, lumipeitteinen Himalaya. Etupuolella oli taas eräänlainen kiinalainen pagoda pienine järvineen ja metsikkökumpuineen.
"Nämä kuvat", selitti Mestari, "esittävät erilaisia järjestöömme kuuluvia luostareita tai pyhäkköjä. — Tuo, jonka näet edessäsi, sijaitsee järven rannalla Tibetin sisäosissa ja siinä asuu eräs järjestömme korkeimmista adepteista. Kukin kuva näyttää osan siitä maasta, jossa luostari sijaitsee ja sen kautta saa katselija tarkan kuvan paikallisluonteesta. Mutta näillä kuvilla on sitäpaitsi eräs okkultinen ominaisuus, jonka huomaat vasta kun keskityt tarkastamaan jotain määrättyä kohtaa kuvassa."
Kun sen tein ja keskitin huomioni pyhäkön suureen sisäänkäytävään, avautui ihmeekseni ovi ja eräs intialainen mies astui siitä ulos. Hänen voimakas vartalonsa oli verhottu valkoiseen, loistavaan pukuun ja pään ympärille oli kääritty vaaleankeltainen turbaani. Tunsin hänet heti tibetiläiseksi adeptiksi, jonka usein juuri sellaisena olin nähnyt valveunissani. Hänkin näytti tuntevan minut ja nyökkäsi hymyillen päätään. Kumarsin tervehtien vastaukseksi. Vartija toi sitten näkyville erinomaisen kauniin hevosen, jolle mies nousi ratsastaen sitten tiehensä.
Olin sanattomana hämmästyksestä, mutta imperaattori vei minut hymyillen eteenpäin lausuen Shakespearen tunnetut sanat, jotka hän hiukan muutti tilanteen mukaisiksi: "Taivaan ja maan välillä on paljon sellaista, jota eivät teidän filosofinne käsitä."
Astuin toisen kuvan eteen, joka esitti egyptiläistä maisemaa. Etualalla oli luostari, taustassa pyramiidit. Se oli nähtävästi ympäristönsä vaikutuksesta synkemmän näköinen kuin edellinen. Seuraavassa kuvassa oli samantapainen rakennus troopillisessa vuoriseudussa, — adeptin selityksen mukaan Etela-Amerikan Kordilleilla. Seuraava kuva esitti taas muhamettilaista temppeliä minareteineen ja puolikuineen niiden huipussa. Lausuin hämmästykseni siitä, että kaikki maailman uskontojärjestelmät näyttivät olevan edustettuina rosenkreuziläisjärjestössä. Sanoin aina luulleeni, että rosenkreuziläiset olivat yksi korkeimpia kristillisiä järjestöjä.
Taaskin luki imperaattori ajatukseni ja opasti minua.
"Rosenkreuziläisjärjestö tai kulta- ja ruusuristinjärjestö on verrattain uudenaikainen nimitys. Sitä käytti ensiksi Johann Valentin Andrea, joka sepitti kertomuksen ritari Christian Rosenkreuzistä samoin kuin Cervantes Don Quichote de la Manchasta. Saadakseen naurunalaisiksi aikansa luulotellut adeptit, reformaattorit ja kullantekijät kirjoitti hän kuuluisan Fama Fraternitatis-nimisen kirjansa. Ennen hänen lentokirjasensa ilmestymistä ei rosenkreuziläisen nimellä ymmärretty ketään määrättyyn järjestöön tai sennimiseen seuraan kuuluvaa henkilöä. Se oli vain lajinimi, jota käytettiin merkitsemään kaikkia okkultisteja, adepteja, alkemisteja ja ylipäänsä kaikkia, joilla oli okkultisia tietoja tai sanoivat itsellään niitä olevan. Sellaisilta henkilöiltä sopi siis odottaa, että he tunsivat ruusun ja ristin salaiset, pyhät merkit, merkit, jotka kristillinen kirkko oli omaksunut, mutta joita se ei ollut keksinyt. Niitä olivat kaikki okkultistit käyttäneet jo tuhansien vuosien aikana, paljon ennen kristinuskon perustamista. Nämä merkit eivät kuulu yksin kristilliselle kirkolle, eikä se myöskään saata niitä hallita. Ne ovat vapaita kuin ilma kaikille, jotka niiden merkityksen ymmärtävät, mutta valitettavasti tuntevat sen vain hyvin harvat kristityt. He kunnioittavat vain ulkonaista muotoa, eivätkä tiedä mitään niistä elävistä voimista, joita nuo muodot esittävät."