"Se minua ilahuttaa herra neuvos", vastasi asiamies, — "ja minä takaan, ett'ette milloinkaan kadu, että olette pitänyt huolta perheenne tulevaisuudesta niin paljon, kuin ihmisen on mahdollista. Te tiedätte, ett'en puhu itsekkäisyydestä!"
"Minä tiedän, minä tiedän, hyvä Kluge", vastasi neuvos ja pudisti ystävällisesti asiamiehen kättä, sillä välin kuin rouva neuvoksetar ilosta ja onnesta säihkyvin silmin nyykäytti päätään hänelle. Hän siunasi sattumusta, joka saattoi kunnon miehen heidän kotiinsa, sillä hänen käyntinsä kautta näkyi hän vihdoin pääsevän innokkaimman toivonsa perille, Herra Klugen mentyä kavahti hän miehellensä kaulaan ja kiitti häntä ilon kyyneleet silmissä.
"Niin, niin", virkkoi neuvos ystävällisesti silittäen vaimonsa poskea, — "kunnon Kluge sai todellakin kertomuksillaan sydämeni sykkimään ja omantuntoni liikutetuksi. Menetelkäämme päättäväisemmin kuin herra Becker, ett'emme, kuten hän, pilaa tulevaisuuden menestystä. Heti saatuani varoja tahdon vakuuttaa henkeni."
Säästetty ja menetetty.
Sillä kertaa puhui neuvos Heimberger täyttä totta. Hän oli sangen tarkasti lukenut vakuutusyhtiön osoitteen ja eri vakuutustavoista, joita yhtiö tarjosi, valinnut sen, joka näkyi parhaiten sopivan hänen oloihinsa. Hän päätti vakuuttaa henkensä kahdesta tuhannesta taalerista rouvansa ja poikansa hyväksi, mikä summa maksettaisiin heille hänen kuolemansa jälkeen. Siihen tarvitsi hän tosin maksaa vuosittain noin neljäkymmentä taaleria, mutta hän toivoi, ja syystä kyllä, voivansa aina saada sen summan säännöllisellä säästäväisyydellä kootuksi.
Vielä enemmän. Hän ei tyytynyt siihen, että hankki itselleen henkivakuutuksen siunatun edun, hän koetti vielä kehoittaa toisiakin sitä tekemään. Monen luona näki hän siinä turhaa vaivaa, mutta erään luona se onnistui ja juuri senkaltaisen, jolla ei ollut helppo saada tarpeellisia varoja siihen, nimittäin kirjeiden kulettaja Wagnerin, joka tietysti kallistui enemmän esimiehensä mielipiteiden mukaan kuin mitä kentiesi olisi tehnyt jonkun muun sitä ehdotellessa. Paitsi sitä pidettiin kirjeiden kulettaja Wagneria vallan oikein luotettavana ja kunnon miehenä, jolla oli enemmän älyä ja käsitystä, kuin tavallisesti huomataan hänen vertaisillansa. Kanslianeuvos Heimbergerin eräänä päivänä selittäessä hänelle hengenvakuutuksen etuja, nyykäytti hän suostuvaisesti päätään ja näkyi vakavasti laskevan asian sydämellensä.
"Asia on minusta vallan mukava, herra neuvos", sanoi hän. "Minä olen, kuten tekin, terve, voimakas mies parhaassa ijässäni, eikä minulla ole ollut tähän saakka edes hammassärkyä, — mutta kuka takaa minulle, että rakas Jumala enää sallii minun kauan pysyä näin terveenä? Sanankulettaminen pitkin maata on usein, varsinkin kauniina vuodenaikoina, sangen hupainen ja oleskelemisen kautta raittiissa ilmassa vahvistavakin, mutta tietäkää, talvisaikoina, jolloin usein täytyy liikkua jääkylmässä pakkasessa, jolloin raivoava myrsky jäädyttää jäsenet ytimiin asti, tahi sakea lumipyry soentaa silmät, ett'ei enää voi löytää tietä eikä polkua — silloin on sanankulettamisella varjopuolikin. En juuri pelkää kuolemaa, sillä minä olen koko elinaikani täyttänyt parhaan taitoni mukaan velvollisuuteni, ja luulenpa, ett'ei minun tarvitse vavista, kun taivaan Jumala kerran mahtisanansa kautta kutsuu minut tuomionsa eteen — mutta kuitenkin värisyttää minua monesti, kun ajattelen mihin tilaan joutuvat vaimoni ja poikani Vilho, joka on saman ikäinen kuin teidän Edwardinne ja käy samaa kouluakin kuin hän. Elsbet'ini, vaimoni, suhteen ei suruni ole aivan suuri. Hänelle jää pieni eläkeraha, jolla hän kyllä tulee toimeen. Mutta Vilho! Siinäpä mutka, ja luulenpa, että olisi oiva asia, jos voisin sanoa itselleni, että poika kuoltuani voisi nostaa neljä tahi viisi sataa taaleria. Niin Jumal'auta, kaunis asia, joka kyllä sietää uhrauksia. Sentähden kiitän teitä herra neuvos hyväntahtoisesta esityksestänne, josta vielä tänään aion keskustella eukkoni kanssa. Jos hän on samaa mieltä kuin minä — ja sen uskon jo ennakolta, sillä hän on oiva ja älykäs vaimo, — niin saa herra asiamies Kluge minun kanssani tekemistä. Niin, niin, sen saa hän, ja vieläkin paljon kiitoksia, herra neuvos, että huomautitte minua siitä hyväätekevästä kelpo laitoksesta!"
Herra neuvos iloitsi kunnon miehestä, jonka yksinkertainen puhe vielä enemmän vakuutti häntä päätöksessään tulla osalliseksi hengenvakuutuksen eduista.
Niin koitti heinäkuun ensimäinen päivä; virkamiesten palkat maksettiin, kuten aina ennenkin, säännöllisesti sinä päivänä ja neuvos Heimberger pani pienen summan rahoistansa syrjälle, pitääksensä ne valmiina vakuutustodistuksen lunastamiseksi; toisen summan pisti hän taskuunsa, maksaaksensa velkansa asiamies Klugelle ja lopun antoi hän rouvallensa taloudentarpeisiin kuukauden kuluessa.