"Kuule, poikani," sanoi hän — "tuolla sisällä kauppiaan luona en tahtonut puhua asiaa suoraan suustani, sillä minä näin selvään, että tämä tahtoi lähettää sinua mukaan matkoillemme. Mutta kosk'et ollenkaan ymmärrä koko näitä meriasioita ja valaskalan pyytäminen ei ole mitään jäniksen ajoa, niin annan sinulle sen neuvon, että ensiksi jollakulla muulla tavalla totutat itseäsi meri-elämään. Meidän kanssamme sinä et millään tavalla voi tulla, ja siitä olisi vaan vastus minulle, jos sinä sitten matkalla nääntyisit sen moninaisiin vaivoihin ja vaaroihin. Jää kotiin, poikani, jää kotiin!"
"Minä en voi, minä en saa, minun — täytyy päätä mukaan," vastasi Leo. "Minä olenki jo tottunut meri-elämään, eikä kalastaminen aavalla merellä ole mitään leikki-työtä. Ei, ei katteini, te ette saa pyytää minua luopumaan tästä yrityksestä."
"Noh, mieltäsi myöden," sanoi katteini Bertram vähän äreästi. "Mutta vielä sinä kadut, ett'et totellut minua. Tule, Liborius."
Samassa käänsi hän selkänsä päin hämmästynyttä nuorukaista. Mutta
Liborius kuiskasi tämän korvaan: "mene vaan huoletonna kotiin, Leo! Kun
sinä huomenna nouset laivaan, ei tämä kunnon merimies enää murise.
Terveisiä äidillesi, poikaseni!"
Suuresti kiitollisena puristi Leo sydämellisesti asian-ajajan kättä, ja lähti matkoihinsa. Mutta Liborius kertoi katteinille ne syyt, jotka olivat saattaneet Leoa pyrkimään mukaan valaskalan pyynnille, ja tämä kertomus muutti kokonaan katteinin mielen.
"Onhan siis tämä nuorukainen oikein oiva poika!" lausui hän. "Minä olen vaan pitänyt häntä kevytmielisenä veitikkana, joka halajaa pois lähteäksensä kotoa, niinkuin useat nuoret pojat, jotka vaan tahtovat päästä pois vanhempainsa kurista. Nyt katson asiaa aivan toiselta kannalta, ystävä Liborius, ja hän saa varmaan nähdä, että hän on joutunut minun ystävyyteeni. Mikä tuon ilkiön nimi on, joka niin ilkeästi on poikaparan äitiä pettänyt?"
"Elshöft, katteini! Minä luulen teidän tuntevan hänen."
"Ei, minä en tunne häntä, mutta minä tahdon panna hänen nimensä mieleeni, jos sattuisi niin, että vast'edes joutuisin asioihin sen heittiön kanssa. Vai Elshöft hänen nimensä on? Hyvä, sitä nimeä en saa unohtaa. Mutta nyt olemme jo päässeet perille, ystävä Liborius, ja saamme ruveta ostamaan mitä meidän ylevä-mielinen ystävämme, Leo, tarvitsee."
He menivät nyt erääsen kauppapuotiin ja ostivat sieltä kaikenlaisia kaluja. Kun asian-ajaja Liborius oli päättänyt ostonsa, valitsi katteini Bertram vielä yhden oivallisen turkin, maksoi sen puhtaassa rahassa, ja pani sen muitten kapineitten lisäksi.
"Kas," sanoi hän, "tämän tahdon minä antaa hänelle lahjaksi, ja luulen, ett'ei se ole juuri niitä joutavimpia kaluja. Poika on hyvä, ja ansaitsee siis tulla autetuksi."