Monta kertaa tunkeutui kuitenkin suru tulevasta erosta häneen, ja hän vaipui hiljaiseen sureksimiseen, josta vasta Vilhon vilkkaat mietteet, taikka joku lempeä kysymys hänen äidiltänsä häntä herättivät. Sitten puhui hän taas rivakasti ja hilpeästi, hymyili, löi leikkiä, ja teki kaikenlaisia tepposia, kattaakseen sydämensä karvastelevaa haavaa. Mutta hellän äidin terävä silmä ei antanut hevillä pettää itseänsä. Hän havaitsit hyvin Leon kummallisen mieli-alan, ja loi tuon-tuostakin tutkien silmänsä häneen. Ei hän kuitenkaan lausunut mitään, vaan päätti vasta seuraavana päivänä ottaa asian puheeksi, kun hän jäisi yksikseen Leon kanssa. Kukaties ei Leo tahtonut, että Vilho saisi tietää kaikki, mikä ahdisti hänen sydäntänsä; sillä nyt ei äiti enää ensinkään epäillyt, että ylipäätä joku asia Leoa huolestutti.
Viimein oli maata-panon aika käsissä. Korkealla äänellä ilmoitti käki suuressa, yksi-toikkoisesti tikittävässä seinä-kellossa, että päivän kymmenes hetki oli mennyt, ja äiti nousi istualta. Myöskin Leo nousi, lähestyi äitiä, suuteli häntä sydämellisesti, ja sanoi hiljaisella äänellä: "siunaa minua, äiti!"
"Mutta mikä sinun on, Leo?" vastasi äiti leppeästi, ja syleili hartaasti rakastettua poikaansa. "Sinä salaat varmaan, Leo, minulta jotain, joka sinua vaivaa."
"Niin, äiti," vastasi Leo — "joka minua vaivaa, mutta myöskin ilahuttaa. Huomenna tähän aikaan saat sinä tietää kaikki, ja silloin annat minulle anteeksi mitä minä olen tehnyt."
"Onko se mitään pahaa, poikani?" kysyi äiti tuskallisesti.
"Ei, pahaa se ei ole, mutta kenties se surettaa sinua, niinkuin minuakin," sanoi Leo. "Tulipa siitä mitä hyvänsä, rakas äiti, minun aikomukseni oli kumminkin rehellinen; siitä voin Jumalan edessä vastata!"
"Hyvä, poikaseni, minä siunaan sinua, niinkuin myöskin Jumala on sinua siunaava," sanoi äiti vienolla äänellä ja pani kätensä poikansa tumman-kiharaisen pään päälle. "Jumala ei tuomitse itse tekoa, vaan ainoastaan tahtoa, joka sen synnytti. Teit mitä teit, minä annan anteeksi sinulle, jos vaan sinulla on ollut hyvä tarkoitus. Hyvää yötä, Leoseni. Nuku levollisesti. Huomenna sinä ilmoitat minulle kaikki, eikö niin?"
"Niin, äiti, kaikki silloin sinulle selvenee," vastasi Leo kaksimielisesti. Sitten halasi hän vielä kerran äitiä, ja painoi kasvonsa hänen olkapäitänsä vastaan, salatakseen kyyneliä, jotka kiilsivät hänen silmissänsä. Hellittäen äidistänsä lausui hän: "hyvää yötä, hyvää yötä, armas äiti!" ja riensi ylös suojaansa. Vähän väliä tulivat siellä hänen silmänsä täyteen kyyneliä, joita hänen suurella vaivalla täytyi pidättää, ett'ei hänen tuumansa tulisi ennen aikojansa ilmiin. Mutta kyynel-silmin hän hymyili; sillä hänen äitinsä oli siunannut häntä ja ennaltaan antanut hänelle anteeksi, mitä hän oli tehnyt ja nyt oli aikeissa tehdä. Nyt oli hän myöskin päässyt kaikkein vaikeimmasta kohdasta, eroamisesta äidistänsä, sillä viimeiset jäähyväiset oli hän heittänyt äidilleen, kun tämä likisti häntä vasten tykyttävää sydäntänsä.
Seuraavana päivänä auringon noustessa, kun äiti vielä nukkui, aikoi hän veljensä kanssa lähteä merelle kalastamaan, ja venheestänsä sitten nousta Delphiini'in. Sillä välin kuin hän vartoi laivaa, mieli hän jutella Vilholle tuumansa ja käskeä hänen kertoa äidille ja vielä kerran hänen puolestansa anoa häneltä anteeksi tämän rohkean yrityksen, johon ainoastaan tuon häijyn Elshöft'in pahat vehkeet olivat häntä pakoittaneet.
Ennenkuin hän laski yksinkertaiselle vuoteellensa, lankesi hän polvilleen ja rukoili Jumalalta apua itselleen, suojelusta äidille ja siunausta heille kaikille. Hän pyysi myöskin Jumalalta anteeksi, jos hän tässä hankkeessa oli tehnyt väärin; vasta sitten rupesi hän levolle, ja oli ennen pitkää nukuksissa. Hänen omatuntonsa oli rauhassa, ja ilolla ajatteli hän tuntematonta tulevaisuuttansa, lujasti turvaten siihen, että Jumala, joka tutkii sydämet ja munaskuut, laupiaasti katsoi hänen puoleensa.