"Noh, antakaamme hänen nukkua, kunnes me voimme pistää palan karhun pöystistä hänen suuhunsa," lausui Martti, ja alkoi viipymättä puuhata valkean virittämistä. Pari joutavaa airoa, jotka löydettiin venheestä, katkaistiin, ja kourallisen tappuran ja kruudin avulla räiskyi pian suuri, suihkiva valkea heidän vieressänsä. Pyssyn rautaista latasinta käytettiin vartaan asemesta. Muutamia makeita kappaleita karhun lihasta leikattuaan pisti Martti ne latasimeen, ja paahtoi niitä niin taitavasti, kuin olisi hän koko elin-aikansa toimittanut keittäjän virkaa. Äänetönnä autti Leo häntä, ja myöskin Martti teki ainoastaan muutamia muistutuksia yhä vielä nukkuvasta Konrad'ista, ilmoittaen Leolle mielipidettänsä niistä syistä, jotka olivat saattaneet tämän lähtemään pakoon ja jättämään kumppaninsa pulaan.
"Pelosta hän sen teki, Leo, pelosta ja miehuuttomuudesta!" hän lausui. "Kun hän näki myrskyn nousevan, hän säikähtyi, ja pötki pakoon, omaa henkeänsä pelastaakseen. Kenties luuli hän myös, että me olimme saaneet surmamme taistelussa karhua vastaan, ja kaikissa tapauksissa sopi hänen ajatella, että hänen petoksensa jäisi ilmiin tulematta, jos hän vaan, laivaan päästyään, voisi antaa jonkunlaisen tyydyttävän selityksen käytöksestänsä. Mutta Jumala ei antanut hänen töittensä hedelmän joutuvan hänen omiin käsiinsä. Joku tuulispää sieppasi hänen venheensä ja viskasi sen takaisin vasta jätetylle rannalle. Noh, saadaan nähdä, mitenkä hän tästä lähtein käyttää itseään. Jos hän vaan puoliksikin parantaa itseänsä, emme enää huoli pitää vihaa hänelle."
Rehellinen perämies ei vähintäkään aavistanut, että ihan toisenlaiset syyt olivat saattaneet Elshöft'in tähän ilkeään tekoon; hän ei vähintäkään arvannut, että tämä Elshöft oli jonkunlaisessa yhteydessä sen Elshöft'in kanssa, joka oli pettänyt Leon äidin ja kovalla vainoomisellaan ollut syypää siihen, että Leo sai viettää hirmuisen talven ja kenties pysyä vielä kauemman aikaa Huippuvuorien jylhillä seuduilla. Leokin luuli, että halu oman hengen pelastamiseen oli ollut syynä Konrad'in häpeälliseen pakoon, ja hänen ylevämielinen ja anteeksi antamiseen taipunut sydämensä tahtoi mielellään unohtaa tämän pelkurimaisuuden, joka oli Konrad'in itse hukkaan saattamaisillaan.
Kun liha oli kylläksi paistunut, herätettiin Elshöft, ja kolmen kesken söivät nyt erokkaamme yksinkertaista, mutta sangen ravitsevaa ruokaansa. Aterioittuaan kaatoivat he yhdistyneisin voimin venheen kumoon, menivät sen alle, peittivät itsensä turkeillaan, asettivat pikkuisen karhun, joka niin ikään oli saanut osan paistista, väliinsä ja nukkuivat häiritsemättä kaiken yötä, kunnes päivä alkoi valjeta, kutsuen heitä uusiin vaivoihin ja ponnistuksiin.
KYMMENES LUKU.
Erokkaat.
Syvällä väikkyi vielä aurinko alipuolella taivaan rantaa, vaikka sen säteet jo alkoivat valaista yön pimeyttä, kun Martti äänekkäästi huutaen herätti kumppaninsa. Hän tiesi paremmin, kuin he, että vielä oli paljon tehtävää, jos mielivät menestyksellä taistella talven kylmyyttä vastaan, eikä vanha Martti ollut se mies, joka saamattomuudesta taikka huolimattomuudesta olisi tämmöisessä tilassa laimin lyönyt mitään tarpeellista varovaisuuden keinoa. Hän huomautti kumppaniansa, että heidän tuli ennen kaikkia hankkia itselleen jonkunlainen varma turvapaikka ja ehdoitteli, että he rakentaisivat samankaltaisen lumimajan kuin Grönlantilaiset käyttävät talven aikana asuntopaikaksi. Sekä Leo että Konrad olivat kohta valmiit ryhtymään työhön. Kuitenkin mainitsi Konrad, että hän Hollannissa ollessaan, jossa hän oli palvellut merimiehenä eräässä laivassa, oli kuullut puhuttavan, että kauvan aikaa sitten muutamat Hollantilaiset valaskalan pyytäjät olivat koettaneet pitää talvea täällä, ja että he sitä varten olivat parsista rakentaneet vahvan tuvan, joka arvattavasti vielä olisi hyvässä kunnossa ja niin muodoin kelpaisi asuntopaikaksi. Sen ohessa esitteli hän, että he koettaisivat etsiä tätä tupaa, joka epäilemättä olisi kaikin puolin parempi, kuin joku lumesta ja jäästä vaillinaisesti kyhätty hökkeli.
"Se olisi hyvä Jumalan sallimus," vastasi Leo — "mutta mitenkä me voisimme löytää tämän turvan? Huippuvuoret ovat laveat, ja, ennenkuin olisimme kulkeneet ne ristin rastin, saattaisimme jo paleltua kuoliaaksi taikka nälkään nääntyä."
Vähän aikaa neuvoteltua, päätettiin kuitenkin ruveta tutkimaan edes saaren eteläistä rantaa, jossa ystävämme par'aikaa oleskelivat, ja jossa nähtävästi tuvan pitäisi löytyä, jos semmoinen vaan koskaan oli olemassa ollut.
"Saadaan nähdä!" lausui vanha Martti. "Jos Hollantilaiset kerta tarvitsivat tämmöistä tupaa, rakensivat he sen varmaan semmoiseen paikkaan, josta he kaikkein parhaimmin voivat havaita sivutse kulkevia laivoja, ja jossa he myöskin saivat olla suojassa hirmuisilta pohjois- ja koillismyrskyiltä. Tätä kaksinkertaista tarkoitusperää voivat he ainoastaan sillä tapaa saavuttaa, että he rakensivat tupansa jonkun vuoren juurelle, joka siaitsi saaren etelänpuolella. Jos katsomme ympärillemme, näemme täällä kaksi vuorta, toisen oikealla kädellä, toisen vasemmalla. Tuo perimmäinen, joka tuolta etäältä kangastaa, on niin kaukana rannalta, että olisi ilmeinen hulluus asettua sen viereen. Kuulkaat nyt, hyvät ystävät, minä ehdottelisin, että rakentaisimme majamme oikealla kädellä olevalle vuorelle, ja juuri tuon kallion seinän luokse, joka kokonaan suojelee meitä kaikilta pohjan myrskyiltä, ja myöskin yhden kulmansa kautta estää koillistuulen meihin koskemasta. Paikka on epäilemättä kaikkein sukevin koko eteläpuolella, ja minä olisin suuresti erehtynyt, jolleivät nuot tolkukkaat Hollantilaiset olisi ymmärtäneet sitä yhtä hyvin, kuin minä. Jos he kerta ovat rakentaneet jonkun tuvan tänne, seisoo se varmaan tuon kallion seinän äärellä, ja sen vuoksi katson minä parhaaksi, että lähdemme sinne tarkemmin paikkaa tutkimaan. Jos löydämme turvan — on se suuri Jumalan siunaus, josta polvillamme saamme häntä kiittää; vastakohdassa emme rupea laisinkaan enää sitä hakemaan, sillä minä olen vakuutettu siitä, ett'ei se löydy muuallakaan näillä seuduilla. Kaikissa tapauksissa emme ole laimin lyöneet mitään, sillä me rupeamme kohta jälestäpäin rakentamaan omaa majaamme, joka kyllä tulee ahtaaksi ja vaillinaiseksi, mutta sentään varjelee meitä pahemmista kärsimyksistä. Eteenpäin, ystäväni!"