Konrad katsoi Leon väitteitä oikeiksi, ja molemmat nuorukaiset rupesivat uudestaan kaivamaan. Muutamien minuuttien perästä alkoi jäätynyt maa ilmaantua, ja Leo näki siis arvelunsa olleen aivan oikean.
"Nyt oikeallepäin!" hän riemuitsi. "Lumikerros, joka eroittaa meidän
Martista, ei voi olla kuin toista jalkaa paksu!"
Sen siaan että he olisivat ruvenneet ylhäältä tunkemaan tämän lumikerroksen läpi, koversivat he sitä altapäin siinä toivossa, että se pian oman painonsa kautta rotkahtaisi maahan. Todellakin luonnistui heidän yrityksensä ennen pitkää. Koko lumiseinä alkoi hetkua, muutamia vähempiä lumilohkareita kapsahti jo alas, ja hädin tuskin kerkesivät molemmat nuorukaiset hypähtämään syrjälle, päästäksensä lumijoukkojen alta, kun yht'äkkiä nämät romahtivat maahan, ja samalla jalan paksu, parsista tehty ovi, joka viimein antoi perään Martin sysäyksistä, lensi selälleen.
Muutamia silmänräpäyksiä kului, ennenkuin taas yhdistetyt ystävät saivat nähdä toinen toisensa, sillä höllä, vahvasti tuoksuva lumi peitti kaikki, ikäänkuin synkeä sumu. Mutta, kun ilma taas selkeni, seisoivat vanha Martti ja molemmat nuorukaiset vastakkain, ja ilopäissään heittäysi Leo jalon ystävänsä avoimeen syliin. Vaan Konrad seisoi äänetönnä heidän vieressänsä, kyynel-silmin heitä katsoen.
"Oi Jumala," sanoi hän hiljalleen — "kuinka minä hartaasti kiitän Sinua, että olet antanut minun elää tänä hetkenä. Minä olen nyt iloa täynnä — mutta mitkä hirmuiset omatunnon vaivat olisivat kalvaneet minun sydäntäni, jollen olisi kestänyt tuota kiusausta! Ei, ei, eivät milloinkaan enää semmoiset ajatukset saa jalan siaa minun sydämessäni!"
"Noh, Konrad, etkös sinä ole ensinkään iloinen siitä, että jälleen olemme tavanneet toinen toisemme?" kysyi Martti, keskeyttäen Konrad'in mietteitä.
"Kaikesta sydämestäni minä iloitsen!" vastasi Konrad, ja lähestyi häntä vilkkaasti, pusertaakseen hänen ystävällisesti ojennettua kättänsä. "Minä riemuitsen, ikäänkuin itse olisin tullut kuolemasta pelastetuksi!"
"Hyvä, ystäväni, onhan sinusta siis lopulta tullut kunnon kumppani meille, vaikka minä alusta sitä epäilin," lausui Martti, ja taputti ystävällisesti Konrad'ia olkapäälle. "Sinun vilpitön intosi tänään on kylläksi palkinnut konnan työsi, eikä milloinkaan saa meidän keskenämme puhe syntyä siitä, että jätit meidän pulaan. Jääköön se iki päiviksi unhotuksiin, ja eläkäämme täällä hyvässä sovussa, kunnes tulevana kesänä pääsemme takaisin isänmaahamme. Olkaat huoleti, ystäväni — koska olemme löytäneet tämän oivallisen tuvan, en minä enää pelkää talvea, vaan toivon, että Jumalan avulla voimme helposti kestää sen ankaruutta. Sanomattoman tärkeä oli todellakin tämä löytö, ja nyt kun päivän valo voi hyvin tunkea sen sisään, voimme tarkemmin sitä tutkia!"
Erokkaamme astuivat nyt isojen lumijoukkojen ylitse tupaan, ja pikainen, mutta tarkka tutkimus vakuutti heitä pian siitä, ett'ei parempaa asuntopaikkaa olisi voinut näillä seuduin toivoa itselleen. Vaikka arvattavasti monta vuotta oli kulunut siitä, kuin ihmisjalka oli sen permantoa polkenut, oli se kuitenkin aivan eheä, sillä lumi, joka vuosien kuluessa oli kerttynyt sen päälle, oli suojellut sitä ilman kaikkia turmelevasta vaikutuksesta. Toisessa päässä oli siinä hyvin mukava, keittämistä ja paahtamista varten kudottu kiuvas, ja eräästä vara-paikasta löysi Leo ison läjän hiiliä ja halkoja, joita Hollantilaiset nähtävästi tahallansa olivat lähtiessään jättäneet sinne, noudattaen jotakin sääliväisyyden tuntoa, joka nyt kantoi hyviä hedelmiä. Muutoin se oli jotensakin tyhjä. Ainoastaan jykeä laivan hirsien pirstaleista kokoon kyhätty pöytä ja kaksi yhtä yksinkertaisesti tehtyä tuolia nähtiin sen seinuksilla. Toisessa päässä oli tuvassa rautainen takka, ja juuri sen torven kautta oli Martti, onnellisesti kyllä, tehnyt äkillisen matkansa. Niinkuin muutamat varustukset vielä todistivat, oli tätä takkaa käytetty lihan ja kalan savuttamista varten, ja Martti muistutti, että heidän nytkin varsin hyvin sopisi käyttää sitä samalla tapaa, koska heillä oli vielä runsaasti karhun lihaa jälellä. Heti päätettiin hankkia tapetun emäkarhun tähteet sinne, paloitella ne ja panna ne takan torveen savuttumaan. Sen ohessa katsoivat he parhaaksi tappaa pennun, kosk'eivät muutoin voisi saada kylläksi ruoka-aineita pitkän ja kovan talven tarpeeksi, niinkuin myöskin tuoda venheen likemmäksi tupaa ja hädin tullen hakata sen polttopuiksi. Nyt viritti Martti välkkyvän valkean takkaan, katti tämän, estääkseen lämmintä ilmaan haihtumasta, rautaisella juskalla, jonka he löysivät laattialta, pani savi-astian, joka niin ikään oli aivan eheänä maannut eräässä nurkassa, täyteen lunta, nosti sen takan arinalle, ja kantoi molempain nuorukaisten avulla, karhun lihan tupaan. Muutamia palasia siitä pantiin savi-astiaan, jossa tällä välin lumi oli sulanut vedeksi, ja sen kiehuessa lähti Martti venheelle, pientä karhua tappaaksensa.
Kun hän palasi tästä ikävästä toimesta, johon ainoastaan kova pakko oli hänen saattanut, liha oli jo kypsynyt, ja erokkaamme söivät nyt yksinkertaisia, mutta terveellistä ruokaansa, suuresti kiittäen Jumalaa, joka sinä päivänä runsaasti oli antanut heille apunsa. Tupa oli nyt aivan lämmin, ja nauraen arveli Martti, että, jos asiat vast'edeskin pysyisivät niin hyvällä kannalla, moni ihmisraukka heidän isänmaassansa, jolta puuttui sekä valkea takasta että karhun liha pöydältä, varmaan mielellään vaihtaisi elämänsä tähän.