— Kohta? Nyt yölläkö?
— Kohta! Herrani, kreivi Robert, on ilmoittanut vakavan tahtonsa olevan ettei hän enää hetkeäkään tahdo teitä kattonsa alla kärsiä.
Tuskin tuntikaan oli kulunut, kuin kreivi Albin viha, vimma ja kostonhimo sydämessä Sokolnits'in jätti mennäksensä etäiseen, pieneen Gotsy linnaan. Hyvästi-jättönsä oli kirous, jota hän ei tohtinut huuliltaan laskea.
TOINEN LUKU.
Karhuntanssittaja.
Kreivi Albinin vanhan, pienen linnan rauniot olivat keskellä metsää viiden peninkulman päässä Sokolnits'ista eikä niissä ollut aivan hyvä asua. Oli tosin neljännestunnin matkan päässä jotenkin suuri ja hyvin voipa kylä, vaan tämä, vaikka se ennen oli ollut Gotsyn haltian hallussa, oli jo kauan tätä ennen metsineen ja tiluksineen myyty eikä kreivi Albinilla enään mitään omistusoikeutta siihen ollut. Hänellä ei entisestä rikkaasta ja suuresta Gotsyn herrasalueesta enää muuta ollut kuin mainittu puoleksi rappeutunut linna, jota herrasalueen ostajat eivät tahtoneet lunastaa.
Sokolnits'ista lähtemisensä jälkeen kreivi Albin tässä yksinäisessä asunnossa, jossa tuskin yhtäkään eheätä akkunaa löytyi ja jossa vaan oli tarpeellisimmat huonekalut, asuskeli ikäänkuin vanha, julma huuhkapöllö; pitkät päivänsä hän kulutti hillittömästi vihaten rikasta ja onnellista Robert serkkuansa.
Elämä, joka hänen täytyi viettää, oli kovin surkea ja suuresti surkuteltava. Seuraa ei hänellä ensinkään ollut eikä tavallisia huvituksia eikä virvoituksia, joihin kreivi Robert hyväntahtoisesti oli hänelle rahaa antanut. Raakain ja sivistymättömien talonpoikien kanssa ei hän voinut mitään kanssakäymistä pitää, harvoin hän jonkun muun ihmisen näki, kuin puoleksi mielipuolisen nuoren pojan, joka tähän asti oli jonkunlaisena juoksupoikana kartanossa ollut ja nytkin oli palveliana olevinaan. Tämä hänelle toi tarpeellisimmat tarpeet, ruokaa y.m. kylästä. Hän keitti ja teki tehtävänsä niin huonosti, että kreivi hänelle siitä antoi aika lailla haukkumisia ja sysäyksiä, joista ei hän näkynyt milläänsäkään olevan.
Varsin vastoin tapaansa Hannu eräänä päivänä näennäisesti elähytettynä palasi kylästä vanhaan pöllöpesään Gotsyyn. Kreivi Albin sen kohta huomasi ja kysyi mikä oli syynä tähän pojan tavattomaan elpymiseen.
— Oi, Herra, vastasi tämä, — etkö kuule? Yhtäperää kuuluu bum-bum-bumbum! suuresta rummusta ja vähä väliin pilliä soitetaan, jotta korvat kaikuvat. Niin kaunista soittoa en ole, herra, pitkään aikaan kuullut. Koko kylä on liikkeellä tuota näyttelyä katsomassa.