— Hevosen selästä pudonnut! kreivi virkkoi hätäisesti. — Pian joku ratsastakoon lähimmän lääkärin luo! Poika parkani! Hän ei toinnu! Laupias Jumala, ole minulle armollinen! Se on ainoa lapseni! älä ota pois elämäni ainoata iloa!
Vanha Stein kuulematta kreivin käskyä juoksi kammariin, toi pian eteripullon, josta kaatoi muutaman tipan käteensä ja hierasi sillä pyörtyneen pojan otsaa ja silmäkulmia. Kohta sen jälkeen poika avasi silmänsä, katseli hämmästyneenä, vaan selvänä isäänsä ja vanhaa Steiniä.
— Rohkeutta, herra kreivi, sanoi Steini iloisena, — Feliks elää ja pian taas tointuu! Lääkäriä, niinkuin varmaan toivon, ei enää tarvita! Tiedättehän, herra, minun olevan pienen lääkärin, näen jo ettei enää vaaraa ole. Pankaa, sitä pyydän, poika sohvalle!
Nähdessään vielä elonmerkkiä pojassansa, kreivi sangen iloisena pani hänen hellästi vuoteelle ja vanha Stein tutki tarkasti ja varovasti kaikkia hänen jäseniänsä vakautuaksensa, ettei kädet eikä jalat olleet poikki. Tällä välin poika jo hymyili, nyykyttäen ystävällisesti isälle.
— Ei minua mikään vaivaa, isä, hän sanoi. — Vaan enhän minä ollut syypää jalan liukahtamiseen jalustimesta. Ellei serkku Albin, jota hevonen säikähti, olisi ollut käsipuun takana, niin olisin vaaratta puutarhaan päässyt! Mitähän sinä, setä Stein tahdot?
— Katson vaan, josko kaikki jäsenesi ovat terveet, Feliks, vastasi vanhus.
— Ei teillä ole enää mitään pelättävää, herra kreivi, kääntyi hän tuskallisesti odottavaan isään. — Feliks on raitis ja terve! Yksi käsivarsi on vähän niukahtanut; sitäpaitsi luulen hänen saavan pari sinistä ja keltasta pilkkua muistoksi.
— Totta tosiaan, ilonen poika virkkoi; reippaana hän pian sohvalta nousi ylös ja hyppeli ympäriinsä molemmat kädet ilmassa. — Ei minua mikään vaivaa! En tunne pienintäkään kipua!
— Jumalan, joka sinua, poikani, armollisesti varjeli, olkoon kiitos ja kunnia, kreivi sanoi, sulkien pojan sylihinsä häntä hellästi suudellen. Se oli, Stein, hirveä näkö nähdä Feliks'in lankeavan! Luulin sydämeni paikalla halkeavan!
— Vaan onhan kaikki hyvin ja ohitse, isäni, mairitteli poika, — eikö niin, menenkö taas vähän ratsastamaan? Saat nähdä, nyt Ali hyppää käsipuun yli!